Kerrostalon katto roihuaa Porin keskustassa – "Koko ajan tulee lisää pelastusajoneuvoja"

Poliisin mukaan rakennuksesta on evakuoitu ihmisiä. Pelastuslaitos kehottaa välttämään turhaa liikkumista keskusta-alueella, jotta pelastajille taataan työrauha.

| Päivitetty

Suuri kerrostalo palaa Porin keskustassa. Keskuskartanona tunnetun kerrostalon katto on kauttaaltaan tulessa.

Poliisin Lounais-Suomen tilannekeskukselta kerrotaan, että illalla puoli kahdeksaan mennessä heille ei ollut tullut tietoa siitä, että tulipalo olisi vaatinut ihmishenkiä. Rakennuksesta on evakuoitu ihmisiä, poliisi kertoo.

Hälytys palosta tuli puoli kuuden aikaan illalla.

Kotinsa ikkunoista tilannetta seuraava Riitta Mäkelä kertoi aiemmin, että tulipalo levisi jatkuvasti rakennuksen kattoa pitkin.– Näyttää siltä, että koko ajan etenee linja-autoaseman päädystä kohti Rattiksen päätyä. Nyt jo yli puolenvälin. Koko ajan tulee savua koko matkalta.

Rattis on ravintola Rattaanpyörä, joka sijaitsee viereisessä talossa.

Liekit lyövät Mäkelän mukaan katon läpi. Ennen iltaseitsemää paikalla oli ollut arviolta tunnin verran tikasauto, jonka huipulta yksi palomies suihkutti vettä liekkejä päin. Paikalle oli Mäkelän mukaan saapunut myös toinen tikasauto.

Mäkelän mukaan talon katon tietämillä on tehty viime aikoina jotain "hommia".

Tulipalo on rakennuksen korkeammassa osassa, jossa on Mäkelän mukaan vain asuinhuoneistoja. Talo oli hänen mukaansa valmistuessaan pohjoismaiden suurin vuokratalo.

Tulipalosta leviää Mäkelän mukaan sankka savu itä-Poria kohti.

– Koko ajan tulee lisää (pelastusajoneuvoja). Monta paloautoa ja ambulansseja on myös, Mäkelä kertoi.

– Ei tämä mitenkään hallinnassa ole, ainakaan tällä lailla katsoen.

Kerrostalo sijaitsee Keskusaukion laidalla Rautatienpuistokadulla Porin keskustan läheisyydessä. Talossa on myös toimitiloja ja siinä toimivat muun muassa hotelli ja ravintola Amado.

Pelastuslaitos: Välttäkää liikkumista alueella

Satakunnan pelastuslaitos kehotti Twitterissä välttämään turhaa liikkumista Satakunnan-, Itsenäisyyden- ja Presidentinpuistokatujen välisellä alueella, jotta pelastajat saavat työrauhan.

Pelastuslaitoksen mukaan palosta muodostuva savu nousee pääasiassa ylös, mutta ihmisiä kehotetaan varautumaan ikkunoiden ja ilmastoinnin sulkemiseen.

Juttua muokattu kello 19.59: Päivitetty poliisin tiedoilla.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut