"Hukkuminen tapahtuu yleensä hiljaa ja nopeasti" – toukokuussa hukkui 7 ihmistä, koko alkuvuoden aikana 40

Toukokuussa hukkuneista vain yksi oli nainen ja loput olivat miehiä.

Toukokuussa hukkui 7 ihmistä, kertovat Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) ennakkotilastot. Hukkuneista kuusi oli miehiä. Neljä hukkumista tapahtui vesiliikenteen yhteydessä ja kolmessa tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.

Suomessa on tammi-toukokuun aikana hukkunut 40 ihmistä. Alkuvuoden hukkumislukema on viimeksi ollut suurempi vuonna 2014. Viime vuonna lukema oli 24. Kesäkuu on tuoreen kuukausiennusteen mukaan keskimääräistä lämpimämpi. Lämmin sää houkuttelee ihmisiä vesille.

SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen muistuttaa, että uimareiden on hyvä uida rannan suuntaisesti, jotta jalat yltävät tarvittaessa pohjaan. Uimaan ei tule lähteä yksin, jotta tarvittaessa on joku paikalla auttamassa yllättävän tilanteen sattuessa.

- Erityisesti rannalla pulikoivia ja leikkiviä lapsia tulee valvoa herkeämättä ja riittävän lähellä – mielellään käsivarren mitan päässä. Hukkuminen tapahtuu yleensä hiljaa ja nopeasti. Jos katse on esimerkiksi puhelimessa tai kirjassa, kohtaloksi koituva tilanne saattaa jäädä huomaamatta, sanoo Nieminen.

Vesille suunnataan usein humalassa ja varautumatta, ilman pelastusliivejä. Veneestä hukkuneista yli puolet on ollut päihtyneenä.

- Vesiliikenteeseen liittyvät hukkumiskuolemat tapahtuvat usein melko lähellä rantaa, tutuilla vesillä, jossa ollaan liikkeellä pienehköllä moottori- tai soutuveneellä. Iso osa näistä hukkumisista olisi vältettävissä, mikäli ihmiset käyttäisivät asianmukaisia pelastusliivejä, huomioisivat sääolosuhteet ja tiedostaisivat muutenkin veteen liittyvät riskit, kertoo Nieminen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut