Kesän Rauma Festivossa kohtaavat musiikki ja muut taiteenlajit: omana tuotantona esitetään Kurt Weilin oopperateos

Viulisti, ohjaaja Siljamari Heikinheimo aloittaa kolmivuotisen kautensa kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena johtajana.

| Päivitetty

Viulisti, ohjaaja Silja Heikinheimon suunnittelema, 38. kertaa järjestettävä festivaali rakentuu teeman Kahdeksan elämännautintoa ja seitsemän kuolemansyntiä ympärille.

Ohjelmistossa on kahdeksan konsertin ohella Carpe diem -yllätyskonsertteja.

Rauma Festivon omana näyttämötuotantona toteutetaan saksalaisamerikkalaisen Kurt Weillin (1900–1950) satiirinen teos Seitsemän kuolemansyntiä Bertolt Brechtin tekstiin.

Pääosaa esittää kansainvälisillä oopperalavoilla menestynyt sopraano Tuuli Takala, ja lisäksi rooleissa nähdään Jasper Leppäsen, Akseli Ferrandin, Sampo Haapaniemen ja Henri Uusitalon muodostama solistinen mieslaulukvartetti.

Oopperan 15-henkisenä soitinkokoonpanona toimii Helsinki Chamber Soloists Tomas Djupsjöbackan johdolla.

– Minulle teoksen aiheeksi nousee julkisuuden ja menestyksen tavoitteleminen ja siihen vaikuttavat tarkoitusperät. Brechtin libretto on paikoin jopa kyyninen, mutta Weillin musiikki tekee tarinasta inhimillisen. Teos sijoittuu kabareenkatkuiselle 1930 -luvulle, mikä on ehdottomasti se vuosikymmen mille haluaisin aikamatkustaa, jos se olisi mahdollista, teoksen ohjaava Silja Heikinheimo kertoo tiedotteessa.

Teoksen visuaalinen ilmeen toteuttaa valosuunnittelija Olivia Pohjola.

Rauman taidemuseon kanssa yhteistyössä toteutuu konsertti, jossa harpisti, taidemaalari Laura Hynninen maalaa paikan päällä kaksi Caroline Shaw'n jousikvartettoteosta läpinäkyvän pleksin kummallekin puolelle ja täydentää konsertin omalla musiikillaan.

Tanssi ja musiikki yhdistyvät tanssija, koreografi Auri Aholan ja alttoviulisti Atte Kilpeläisen konsertissa ja musiikki ja runous näyttelijä, laulaja Vuokko Hovatan sekä kitaristi Jarmo Saaren ja trumpetisti Mikko ”Gunu” Karjalaisen konsertissa.

Raumalaisen pitsinnypläysperinteen uudistajana tunnetun Tarmo Thorströmin ja raumalaislähtöisen muusikon Eero Grundströmin yhteisprojekti juhlistaa Vanhan Rauman 30 vuotta Unescon maailmanperintökohteena.

Vanhassa Raumassa toteutuva konsertti yhdistää musiikin käsityöhön.

Lipunmyynti aloitetaan toukokuussa alle kolmanneksella salien kapasiteeteista, ja myytävien lippujen määrää päivitetään koronaepidemiaa ja viranomaisohjeita seuraten.

Osa konserteista myös striimataan.

Rauma Festivo järjestetään 3.–7.8.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut