Kesäseuroihin Eurajoelle saapuu satamäärin ihmisiä

Eurajoen kirkossa ja sen lähiympäristössä riittää viikonloppuna kuhinaa, kun siellä pidetään rukoilevaisten kesäseurat. Kuva: Jere Grönberg

Rukoilevaiset kokoontuvat tänä viikonloppuna Eurajoelle kesäseuroihin, joka on liikkeen päätapahtuma. Osallistujia odotetaan enimmillään molempina päivinä noin 500:a, joka kiinnostaa järjestäjiä eniten väliaikojen maksuttomien ruokailujen sujumisen vuoksi.

Tällä kertaa huomioidaan myös ne, jotka eivät pääse paikalle.

– Ohjelmaa voi ensimmäistä kertaa ainakin kuunnella äänistriiminä Youtuben kautta. Eurajoen seurakunnalla oli siitä kokemusta, joten päätimme kokeilla sitä kesäseuroissa, kertoo päätoimikunnan puheenjohtaja Elias Halminen.

Rukoilevaisten kesäseurat järjestää Länsi-Suomen rukoilevaisten yhdistys ry ja Eurajoen seurakunta.

Halminen kertoo, että perjantaina aloitetaan talkoilla ja nuortenillalla, mutta suurin osa väestä saapuu lauantaiaamuksi. Aamuseurat alkavat kirkossa yhdeksältä.

Osallistujat pysäköivät autonsa kirkon parkkipaikoille. Varapaikoitusalue sijaitsee toisella puolella Kirkkotietä.

Vieraita myös Inkerin kirkosta

Aamuseurojen jälkeen lauantaina on luvassa iltapäiväseurat ja lopulta iltaseurat. Lapsille pidetään molempina päivinä raamattutunnit.

– Toivotamme kaikki tervetulleiksi, joita kiinnostaa perinteikäs toiminta, Halminen toteaa.

Perinteikkäällä Halminen viittaa esimerkiksi siihen, että sunnuntaina kymmeneltä pidetään vanhan käsikirjan mukainen ehtoollisjumalanpalvelus. Saarnasta vastaa Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi.

Inkerin kirkosta ovat paikalla myös Eurajoen seurakunnan pietarilaisen ystävyysseurakunnan pastori Aleksei Kargaltsev ja pastori Juha Saari. Esimerkiksi he pääsevät ääneen päiväjuhlassa.

Sunnuntain kuitenkin aloittaa aamuyhdeksältä pastori Jari Rankisen katekismussaarna.

Kesäseuroihin osallistuu ihmisiä myös liikkeen ulkopuolelta esimerkiksi Itä-Suomesta ja pääkaupunkiseudulta.

Lisää aiheesta

Länsi-Suomen herännäisjuhlat 112. kertaa Eurajoella ensi kuussa