Marion Jonesin 1996 kirjoittama Kiviä taskussa on ollut Suomessa hienoinen menestys, sillä konkarinäyttelijät Martti Suosalo ja Mika Nuojua ovat veivanneet sitä ympäri Suomea liki 20 vuoden ajan. Kuuskajaskarissa näytelmä tekee nuorennusleikkauksen, kun rooleissa nähdään saarella viime kesänä esitetystä Katsastus-näytelmästä tutut turkulaisnäyttelijät Akseli Sveholm ja Tommi Koskinen. Myös ohjaaja on sama, Milja Nordström.
Tällä kombolla linnoitussaarelle syntyy tasokasta tragikomediaa.
Jonesin teksti sijoittuu 1990-luvun Irlantiin, pieneen kyläpahaseen, jonne on saapunut amerikkalainen filmiryhmä elokuvan tekoon. Pääroolissa on kuulu filmitähti Caroline Giovanni.
Elokuvan avustajiksi on pestattu paikallisia asukkaita, muiden muassa elämän jo kolhimat Jake (Sveholm) ja Charlie (Koskinen).
Jake on juuri palannut harharetkiltään jenkeistä takaisin äidin huomaan kotikylään. Charlie on epäonninen videovuokraamoyrittäjä, joka haaveilee oman elokuvan tekemisestä. Hänellä on jopa valmiina käsikirjoitus, jota hän yrittää tyrkyttää elokuvan tekijöille.
Jaken ja Charlien ohella Sveholmilla ja Koskisella on tulkittavanaan lukuisia muitakin rooleja: ohjaaja, apulaisohjaaja, turvamies ja iso joukko elokuvan avustajiksi pestattuja.
Näytelmässä kohtaavat kahdenlaiset ihmiset, luuserit ja menestyjät. Toisilla unelmat ovat käyneet toteen, toisilla elämä ei ole tarjonnut kovin kummoisia lähtökohtia.
Humoristisessa, mutta pohjavireeltään vakavassa tarinassa, Kerryn pikkukylä näyttäytyy yhteisöllisenä, mutta etenkin nuorille näköalattomana paikkana.
Sitä se on erityisesti tarinan traagisimmalle hahmolle, Jaken lapsuudenystävälle Seanille.
Kyse myös kulttuurien yhteentörmäyksestä. Mitä amerikkalaiset ymmärtävät Irlannin kulttuurista ja onko yksittäisten ihmisten kohtaloilla mitään merkitystä elokuvateollisuuden rattaissa?
Kiviä taskussa -näytelmän lukuisat roolit tarjoavat näyttelijöille paljon tarttumapintaa. Nopeilla roolivaihdoksilla rytmiä ja painotusta vaihtamalla siirrytään hetkestä ja tunnelmasta toiseen.
Sveholm ja Koskinen ovat taitavia teatterintekijöitä, joilta siirtymät sujuvat millintarkasti, välillä isoin, liioitelluin, jopa absurdein elkein, välillä hyvin minimalistisesti.
Erityisesti naisten rooliin sujahtaminen sujuu kaksikolta hykerryttävän hauskasti.Sveholm ja Koskinen ovat ehdottomasti edeltäjiensä kaltaisia virtuooseja.
Näin toukokuussa Nuojuan ja Suosalon vuosia vetämän version, jossa kielenkäyttö ei ollut ihan niin ronskia kuin Jo-Jo Teatterin versiossa. Esitys oli vahvasti komediallinen. Jo-Jo Teatterin tulkintakin on hilpeä ja hulvaton, mutta malttaa pysähtyä myös vakavien pohdintojen äärelle.
Vanha halli istuu esityspaikaksi mainiosti.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.