Keskiviikon koronaseuranta: Telakan tartuntakejussa kaikkiaan jo 54 tartuntaa – Satakunnan kokoontumisrajoitukset pysyvät ennallaan

Arkistokuva: Juha Sinisalo

17.38: Rauman kaupungin kunnossapidossa koronatartunta

Rauman kaupunki sai tiistaina 16.2. tiedon kaupungin kunnossapidon työntekijän koronatartunnasta. Kaupungin tiedotteen mukaan 12 katutoimen työntekijää on altistunut Isometsäntien toimipisteellä. Altistuneet on asetettu tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin 14 vuorokaudeksi.

Kaupunki korvaa altistumisista johtuvaa henkilöstövajetta yksityisten urakoitsijoiden avulla.

– Mahdolliset auraustyöt ja muu kunnossapito saadaan järjestettyä yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa, kunnallistekniikan johtaja Jaakko Aerila toteaa tiedotteessa.


14.12: Satakunnan kokoontumisrajoitukset jatkuvat samanlaisina

Koronavirustartuntojen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt pitää ennallaan Satakunnan alueen kokoontumisrajoitukset.

Satakunta on kokonaisuutena epidemian kiihtymisvaiheessa, mutta Rauma ja Pohjois-Satakunta ovat epidemian leviämisvaiheessa.

Annetun määräyksen mukaan korkeintaan 20 henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäminen on edelleen sallittua, kun niissä ehdottoman tarkasti ja kaikilta osin noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi.

Määräys koskee sekä sisätiloissa että rajatuissa ulkotiloissa järjestettäviä tapahtumia ja on voimassa 24.2.–23.3.2021. 


12.46: Rauman telakalla on todettu seitsemän uutta koronatartuntaa

Rauman kaupunki on tiedottanut viikonloppuna ja aiemmin tällä viikolla telakan alueella todetuista koronatartunnoista. Keskiviikkona 17.2. aamupäivään mennessä uusia positiivisia tuloksia on ilmennyt seitsemän, joten telakalta on löydetty tähän mennessä yhteensä 54 tartuntaa.

Telakan alueella työskentelevien henkilöiden kattavaa testausta jatketaan edelleen. Näytteenoton jälkeen henkilöt poistuvat työpaikalta koteihinsa, ja heidät asetetaan omaehtoiseen karanteeniin, kunnes vastaus saadaan. Sairastuneet tullaan asettamaan eristykseen.

Tartunnanjäljityksessä altistuneeksi tunnistettavat asetetaan viranomaisen määräämään 14 vuorokauden karanteeniin riippumatta testituloksesta.

Osasta näytteistä testataan myös koronan muuntovirus. Mikäli muuntovirusta löytyy, ovat torjuntatoimenpiteet samat kuin tavallisissa koronavirustartunnoissa.

Rauman terveyspalvelut tekee tartunnanjäljitystyötä yhteistyössä Satakunnan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavan lääkärin ja Rauman telakan toimijoiden kanssa, jotta tartuntatautiketju saadaan katkaistua. 


12.02: UUSIKAUPUNKI LIEVENTÄÄ RAJOITUKSIAAN

Harrastustoiminnan ja vapaa-ajan koronarajoituksia lievennetään Uudessakaupungissa 4. maaliskuuta alkaen. Alueen tautitilanne on tällä hetkellä vakaa ja pitkittyneiden rajoitusten vaikutukset erityisesti nuorten hyvinvointiin herättävät huolta.

Esimerkiksi nuorisotilojen sallittuja osallistujamääriä nostetaan ja kaupungin kuntosalit avataan rajatusti aikuisten yksilöurheilua varten.

Maskisuositukset, kokoontumisrajoitukset ja maksimaalinen etätyösuositus pysyvät alueellisen koronakoordinaatioryhmän linjaamina edelleen voimassa.

Lisätietoja Uudenkaupungin verkkosivuilla.


11.42: Satakunnassa 40 uutta tapausta

Satakunnassa on keskiviikkona tilastoitu peräti 40 uutta koronatartuntaa, jotka jakaantuvat seuraavasti:

Pori + 23
Rauma + 11
Eura +1
Huittinen +2
Kankaanpää +1
Ulvila +2

Uusien tapausten myötä Satakunnan ilmaantuvuusluku nousee epidemian huippuunsa ollen nyt 68,7.

Uusia tartuntoja on havaittu myös Varsinais-Suomen puolella, jossa Uudessakaupungissa uusia tapauksia on havaittu yhteensä neljä.

Keskiviikkona koko Suomessa on tilastoitu 548 koronatartuntaa.


Lisää aiheesta

Rauman sote-johtaja haastaa kaikki koronataisteluun: "Nyt tarvitaan talvisodan henkeä yhteisen vihollisen taltuttamiseksi"

Tartunta- ja jäljitystehtävät vievät resursseja – Rauman terveyspalveluissa varaudutaan kiireettömien aikojen siirtoon

Rauman telakan koronanäytteistä todettu 23 lisätartuntaa