Keskustelun aakkoset pätevät koulussakin - luokan työrauha lähtee opettajasta

Työrauhan säilyminen luokassa on tärkeää selä oppilaille että opettajille. Opettajat Anne Leikari ja Virva Nummela vakuuttavat, että oppilaiden kanssa asiat hoituvat keskustelemalla. Opettajan tulee silti tehdä roolinsa selväksi luokalle, muuten homma karkaa käsistä. Kuva: LS-arkisto/ Pekka Lehmuskallio

Opettajien vähentyneet mahdollisuudet ja oikeudet kurin pitoon luokassa puhuttavat aika ajoin.

Julkisuuteenkin tulee aina silloin tällöin tapauksia, joissa esiin nousee joko opettajan kurinpitokeinot tai oppilaan epäasiallinen käytös.

Rauman Hj. Nortamon peruskoulun opettaja Anne Leikari vakuuttaa, että nuorten kanssa pärjää keskustelemalla.

– Uskon vuorovaikutukseen. Asioista voidaan jutella nuorten kanssa, silloin ei mitään erillisiä kurinpitokeinoja tarvita.

Leikari kuitenkin muistuttaa, että opettajan täytyy tehdä luokalle roolinsa selväksi, muuten joku muu ottaa johtajuuden.

Leikarilla on takanaan pitkä, noin 25 vuoden, ura historian, yhteiskuntaopin ja yrittäjyyskasvatuksen opettajana.

Muutamia opetusvuosia lukuun ottamatta hän on toiminut aina yläkoulun puolella.

Leikari myöntää, että yläkouluikäiset vaativat erilaista huomiota.

– Murkut ovat haastavia, mutta ei siinä ole mitään sen ihmeempää. Joustava täytyy olla. Siitä ei tule mitään, jos ollaan koko ajan napit vastakkain.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.