Ketonen, Blomroos ja Rakastunut Raumaan saivat LS-tunnustuksen

Yhteishyvän tunnustuksen ottivat vastaan Rakastunut Raumaan -yhteisön puolesta Antti Simula (vas.) ja Riikka Lehtinen. Kulttuurin palkinnon sai Lauri Ketonen ja urheilun Henna Blomroos.
Yhteishyvän tunnustuksen ottivat vastaan Rakastunut Raumaan -yhteisön puolesta Antti Simula (vas.) ja Riikka Lehtinen. Kulttuurin palkinnon sai Lauri Ketonen ja urheilun Henna Blomroos. Kuva: Juha Sinisalo

Sanomalehti Länsi-Suomen Friski Myättuult -tunnustuksia on jaettu vuodesta 1956 lähtien. Aiemmin tunnustus tunnettiin nimellä LS-mitali. Ajatuksena on huomioida kuluneen vuoden aikana eri tavoin mieleen jäänyttä tai vaikutuksen tehnyttä toimintaa.

Tänä vuonna Yhteishyvän Friski Myättuult -tunnustuksen sai yrittäjien Rakastunut Raumaan -yhteisö työstään keskustan elävöittäjänä.

Kulttuurin tunnustus meni Lauri Ketoselle, jolla on ollut merkittävä rooli teatteriyhdistys Faken toiminnassa.

Urheilun Friski Myättuult -tunnustus ojennettiin Henna Blomroosille, joka on saanut kansainvälistä menestystä kasvavassa lajissa.

Kaikki kolme palkittua saivat myös 500 euron stipendin.

Katso tästä ketkä kaikki ovat vuosikymmenten varrella LS-tunnustuksia saaneet:

Länsi-Suomen mitalit ja stipendit 1955-2022

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Rakastuneet Raumaan kaupunkia kehittämässä

Vain tilaajille Ylpeästi raumalainen – Henna Blomroos on frisbeegolfissa nyt myös MM-mitalisti

Vain tilaajille Uusi tulokas piristänyt Rauman teatterikenttää