Kevään merkki: Lapissa juodaan taas kaupungin vettä

Jos juot vettä Lapissa ja huomaat totutusta poikkevan maun, voit syyttää kevättä.

Rauman Vesi katkaisi perjantaina pumppauksen Lapin vedenottamolta. Tällä hetkellä verkostoon tulee Äyhön vesilaitoksella valmistettua kantakaupungin vettä. Syy on perinteinen, eli kevättulva.

- Pohjavesikaivoissa näkyy paljain silmin, että pintavettä ajautuu pohjaveden sekaan. Teimme päätöksen ohituksesta varotoimena jo ennen laboratoriotestejä, sanoo Rauman Veden käyttöpäällikkö Juho-Pekka Erama.

Pinta- ja pohjaveden sekoittuminen saattaa aiheuttaa erityisesti mikrobipitoisuuden kasvua talousvedessä. Eraman mukaan tästä oli pieniä merkkejä jo maanantain vesinäytteissä, vaikka raja-arvot eivät ylittyneet.

- Laboratoriomääritysten perusteella kaupungin vesi on laadullisesti parempaa kuin Lapin vesi. Mutta makuaisti on jokaisella erilainen.

Oleellisin makuun vaikuttava ero Lapin ja kantakaupungin vesien välillä on se, että vesilaitoksella veteen lisätään klooria. Siksi muutos saattaa tuntua herkkäaistisimmilla  myös nenässä.

Lapin vedenottamon ohitusta jatketaan niin kauan, että kevättulvat ovat ohi ja laboratoriotestit kertovat veden täyttävän talousvedelle asetetut vaatimukset. Erama arvelee, että tähän menee ainakin muutama viikko.

Kantakaupungin vesi valmistetaan lähiviikot Äyhönjärven vedestä, sillä Eurajoen Pappilankosken patoremontin vuoksi kaupungin ja metsäteollisuuden pumppaamoja ei voida käyttää. Lapinjoesta tuleva vesi tarvitaan puolestaan kokonaan metsäteollisuuden käyttöön.