Kevan kysely: satakuntalaisten tietous tulevasta eläkkeestään on valtakunnallisella tasolla

Mitä lähempänä eläkkeelle jääminen on, sitä paremmin sen suuruus on tiedossa, selviää Kevan kyselytutkimuksesta.

Tiedätkö sinä oman eläkkeesi suuruuden? Kevan tuoreen tutkimuksen mukaan Satakunnassa reilu kolmannes (36 prosenttia) vastaajista kertoo tietävänsä vähintään suurin piirtein, kuinka suuren eläkkeen on saamassa, kun jää eläkkeelle.

Osuus on samaa luokkaa kuin valtakunnallisesti: koko Suomessa vastaava lukema on 35 prosenttia. Asia käy ilmi eläkelaitos Kevan Kantar TNS Oy:llä teettämästä tutkimuksesta.

Mitä lähempänä eläkkeelle jääminen on, sitä paremmin tulevan eläkkeen suuruus on tiedossa, selviää kyselyn valtakunnallisista tuloksista.

Niistä 60 vuotta täyttäneistä vastaajista, jotka eivät vielä ole eläkkeellä, 78 prosenttia on suurin piirtein tietoinen tulevan eläkkeensä määrästä ja noin puolet 50–59-vuotiaista ovat jotakuinkin perillä tulevan eläkkeensä suuruudesta.

Alle 30-vuotiaista vain 23 prosenttia tietää osapuilleen tulevan eläkkeensä määrän.

Satakuntalaisista vastaajista lähes puolet (48 %) kertoi tietävänsä, minkä ikäisenä voi jäädä eläkkeelle. Tulos on hieman Suomen keskiarvoa parempi.

Kevan toimitusjohtaja Jaakko Kiander pitää tutkimuksen tuloksia varsin luontevina.

– Kun eläkkeelle jäämisen aika lähestyy, niin myös tietoa eläkkeen määrästä ja tarkasta eläkeiästä ryhdytään hakemaan, Kiander sanoo tiedotteessa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut