Kevätseuranta kutsuu kuuntelemaan luonnon ääniä

Kevät on lähtenyt vauhdilla liikkeelle, ja Luonto-Liiton perinteinen Kevätseuranta käynnistyy jälleen. Ensimmäinen Kevätseuranta-viikonloppu on maaliskuun puolivälissä 15.–16.3.2014. Kevään etenemistä seurataan tuttujen eläin- ja kasvilajien avulla.


Vuoden 2014 Kevätseurannan teemana ovat kevään äänet. Teemalajeina on sekä lintuja että sammakoita, jotka osallistuvat kevääseen laulullaan tai kurnutuksellaan.

Äänien lisääntyminen luonnossa on varma kevään merkki. Monet linnut aloittelevat lauluaan jo helmikuussa, mutta äänekkäimmillään luonto on huhti-toukokuussa, jolloin on mahdollista kuulla myös sammakkojen soidinkuoroja. Tämän kevään teemalajeilla ääntely on erityisen tärkeä tuntomerkki, jonka perusteella ne voi erottaa muista hyvin samannäköisistä lajeista.