Kiikolat miettineen huoltoaseman myymistä jo pitkään: "Yrittäjyys käynyt raskaaksi"

Saku ja Jaana Kiikola ovat etsimässä uutta omistajaa Kiikolan Nesteelle. Huoltotoiminnan jatkuminen olisi heille tärkeää, mutta saa uusi omistaja uuttakin keksiä.

Saku ja Jaana Kiikola ovat olleet huoltoaseman yrittäjiä virallisesti 19 vuotta. Epävirallisesti ainakin Saku on vastannut monista toiminnoista pidempäänkin.

Raumalainen aviopari Saku ja Jaana Kiikola on myymässä huoltoasemaansa Neste Kiikolaa. Vuodesta 1984 Otan alueella toiminut huoltoasema on Raumalla viimeinen alallaan. Asema, josta saa kerralla kaikkea: auton huollon ja pienet toimenpiteet, polttoaineen, kahvit ja ruokaa.

Omistajat kertovat, että päätöstä myymisestä on kypsytelty pitkään.

– Muutamia vuosia sitä on mietitty. Minä siitä ensin aloin puhua, ja Sakukin pikkuhiljaa alkoi olla sitä mieltä, että muutakin voisi kokeilla, Jaana Kiikola kertoo.

Tiskin takana kaljakorin päällä

Sakun isä Eero Kiikola perusti silloisen Kesoilin huoltoaseman samalle paikalle jo vuonna 1984. Saku ja hänen veljensä ovat olleet mukana toiminnassa jo lähes alusta asti, ja Jaanakin ilmestyi kuvioihin varhaisessa vaiheessa.

– On täällä moni serkuistanikin ollut kesätöissä 80- ja 90-luvuilla. Niin nuorena on aloitettu, että tiskin takana on seisty kaljakorin päällä, jotta tiskille ylettyy, Saku muistelee.

Saku ja Jaana rupesivat huoltoaseman yrittäjiksi virallisesti vuonna 2004, mutta Sakun mukaan siirtymää alettiin tehdä käytännössä 90-luvun lopulla.

– Isä huomasi, että minusta voisi tulla luontainen jatkaja. Jaanakin oli täysillä mukana sitten viimeistään 2004, kun virallisesti aloitimme, Saku kertoo.

Kassallakin aina pätevä autonasentaja

Kiikolat kertovat, että heidän huoltoasemansa valttikortti on monipuolisuus. Huoltamotoiminta ja kassalta nopeina töinä tehtävät autonlampun polttimoiden vaihdokset, pyyhkimien vaihdot ja renkaanpaikkaukset ovat vain osa liiketoimintaa. Ne kuitenkin nousevat monesti keskustelussa esiin, sillä Raumalla ei vastaavanlaisia huoltoasemia ole.

– Meillä on käytännössä aina kassallakin näitä tilanteita varten yksi työntekijä, jolla on autonasentajan pätevyys, Saku kertoo.

Huoltohallin puolella on jatkuvasti autoja. Nytkin, kesäkuun lopulla, huoltoon on Sakun mukaan noin 2–3 viikon jono.

– Yleensä olemme saaneet pidettyä sen alle viikossa, mutta nyt on tällainen tilanne.

"Voi keksiä uuttakin liiketoimintaa"

Kiikolan aseman huollossa on ollut pitkäaikaisia työntekijöitä, mutta osan jäätyä pois tilalle on pitänyt etsiä uusia. Sakun mukaan se ei ole aivan helppo homma.

– Nytkin on periaatteessa vajausta yhden autonasentajan verran. Mitä olen keskustellut muiden saman alan yrittäjien kanssa, niin vaikeaa on löytää hyviä tekijöitä, Saku kertoo.

Saku on itsekin autonasentaja, ja tekee yhä niitäkin töitä huoltoasemallaan omien sanojensa mukaan "silloin, kun on jotain erikoista tai otettu liikaa töitä vastaan."

Olisiko Kiikoloille tärkeää, että uusi omistaja jatkaa huoltamotoimintaa?

– Kyllä se aika tärkeää on, mutta ei välttämätöntä. Voisihan hän täysin uuttakin liiketoimintaa keksiä. Toisaalta uuden omistajan ei välttämättä tarvitse osata huoltoa itse, kyllä tällä porukalla olisi homma varmasti hallussa, Saku toteaa.

Yrittäjyys ja uuden kehittäminen raskasta

Ostaja ei ole vielä tiedossa, eikä pariskunnalla ole akuuttia tarvetta saada myytyä huoltoasemaansa.

– Myymme, kun tulee ostaja, joka ottaa huoltoaseman vastaan lämmöllä. Töihinkin voimme tarvittaessa jäädä joksikin aikaa, Jaana toteaa.

– Ehkä se yrittäjyys ja kaiken kehittäminen on se, mistä haluamme luopua. Se käy raskaaksi, Saku miettii.

Neste Kiikola on myynnissä Yrityspörssi-verkkosivustolla. Myynnissä on yhtiön liiketoiminta. Sen lisäksi Sakun, hänen veljensä ja isänsä omistuksessa oleva huoltoaseman kiinteistö myydään, mikäli ostajan kanssa päästään siitä sovintoon.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut