Kiirastorstai sai autoilijat kokeilemaan onneaan Uudenmaan rajalla: lähes 300 autoa käännytettiin takaisin

Liikkumisrajoituksen aikana Uudenmaan maakuntarajan saa ylittää vain välttämättömästä syystä. Vapaa-ajan matkustaminen ei ole sellainen.

Poliisi joutui kiirastorstaina ohjaamaan Uudenmaan rajalta odotettua enemmän ajoneuvoja takaisin ja antamaan yhteensä 11 sakkoa. Sakotettuja henkilöitä oli saman verran kuin koko ensimmäisellä valvontaviikolla yhteensä.

– Olimme varautuneet siihen, että pääsiäinen lisää matkustusta, joka ei ole välttämätöntä. Uudeltamaalta ja Uudellemaalle matkustaminen on ehdottomasti kielletty ilman välttämätöntä syytä, muistuttaa operaation johtaja, ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisista.

Maakuntarajan yli pyrkiviä ajoneuvoja saapui poliisin tarkistuspisteille yhteensä 45 604. Ajoneuvoista 283 jouduttiin ohjaamaan takaisin. Poliisi sakotti valvontapisteillä yhdeksää henkilöä valmiuslain rikkomisesta.

Junissa poliisi tarkisti keskiviikon aikana 832 henkilön matkan syyn. 20 junamatkustajaa joutui palaamaan. Poliisi sakotti kahta henkilöä valmiuslain rikkomisesta junavalvonnassa.

Liikkumisrajoituksen aikana Uudenmaan maakuntarajan saa ylittää vain välttämättömästä syystä. Vapaa-ajan matkustaminen ei ole sellainen. Poliisi tekee välttämättömyysarvion tapauskohtaisesti.

Poliisi valvoo liikennettä pääsiäisenä tehostetusti Uudenmaan maakuntarajalla noin 40 tarkastuspisteellä ja aktiivisella liikkuvalla valvonnalla.