Jukka-Pekka Palviaisen sydän sykkii yhä lämpimästi Raumalle, joka aika ajoin esiintyy myös hänen romaaneissaan. Tuotteliaalta sananikkarilta ilmestyy ensi viikolla yhdeksäs aikuisten romaani. Kuva : Juha Sinisalo
Jukka-Pekka Palviainen ei ihan yhdeltä istumalta muista oikein, kuinka monta romaania hän on julkaissut. Arvio tosin heittää vain yhdellä. Yhdeksäs aikuisten romaani Kaikella kunnioituksella ilmestyy ensi viikolla, nuortenkirja, yläkouluikäisten maailmaan sijoittuva, Anna palaa, Kosonen tammikuussa. Kaikkiaan kirjoja on jo 25.
Uusi kirja on edelleen juhlan paikka.
– Kyllä kirjalaatikkoa odottaa postista levottomasti ja sormet syyhyävät paketin avaamiseen. On se aina pienen kuoharipullon paikka.
Omasta elämästä
Kaikella kunnioituksella (Karisto) on Palviaisen tutulla huumorilla maustettu tarina sisaruksista, Tuomaksesta ja Kaisasta, joita yhdistää ongelmallinen rakkaus – ja hautajaiset.
Tuomaksesta tulee kirjassa puolivahingossa uskonnottomien hautajaisten puhuja, kun hoiva-alalla työskentelevä sisko pyytää häntä entisen asiakkaansa muistotilaisuuteen.
Idea tulee tosielämästä. Palviainen muistaa lukeneensa jutun henkilöstä, joka oli kantajana vieraiden ihmisten hautajaisissa.
Silmiin osui myös artikkeli, jossa kerrottiin romaanin Tuomaksen tapaisesta ihmisestä, joka kävi puhumassa tuntemattomien hautajaisissa.
Suurin vaikutus romaanin syntyyn oli kuitenkin sillä, mitä Palviaisen omassa elämässä tapahtui. Alzheimerin tautia sairastanut isä kuoli 87-vuotiaana kaksi ja puoli vuotta sitten.
– Hän silti vielä tunsi minut, kun viimeisen kerran tavattiin, vaikka oli enemmän vanhoissa asioissa kuin tuoreissa.
Ikäihmisten hoivapuoli on puolestaan tullut tutuksi 91-vuotiaan äidin kautta, ja kirjailija on haastattelupäivänäkin ajanut
Sastamalasta Raumalle katsomaan iäkästä äitiään.
– Muutoin romaanin ihmisillä ei ole mitään yhteistä vanhempieni kanssa.
On Palviainenkin silti hyötykäyttänyt omaisiaan työssään. Nuortenromaanissa Virityksiä päähenkilö päätyy sairaalassa samaan huoneeseen vanhan miehen kanssa: tämä tarinoi Palviaisen isän evakkomuistoja.
– Kirjoitin sen kunnioittaakseni hänen elämäntarinaansa.
Monta tarinaa
Erilaiseksi Kaikella kunnioituksella -romaanin tekee se, että päähenkilöiden, keski-ikäisten sisarusten ohella mukana on monen muunkin ihmisen elämäntarinoita, vainajien sekä siskon hoidettavien.
– Se oli harkittua, sain idean kirjasarjasta, jossa ihmiset uskoutuivat päähenkilölle. Sinänsä en suunnittele henkilöhahmoja, ne tulevat intuitiivisesti kirjoittaessa ja tutustun heihin vasta silloin.
Palviainen kirjoittaa ihmissuhderomaaneja eikä koe, että hänellä olisi julistamisen tarvetta. Hän toivoo, että ikä olisi tuonut kirjoittamiseen syvyyttä, vaikka hän tarinankertojana käyttää apunaan usein huumoria.
– Vaikeat asiat helpompi sulattaa kun mukana on huumoria.
Ikääntyessä aiheet liippaavat usein läheltä oman ikäisten ihmisten haasteita, kuten siitä, millaista on menettää vanhempansa tai hoivata sairasta vanhempaa.Vanhemman kuolema onkin nostanut pintaan monenlaista pohdintaa elämän rajallisuudesta ja lopullisuudesta.
– Sitä on tajunnut, että on itse se seuraava sukupolvi.
Palviainen sanoo, ettei ole vielä käynyt kertaakaan isänsä haudalla saati katsonut hautajaisvideota.
– En muista olenko poistanut edes hänen numeroaan puhelimesta.
Tekstiä pukkaa
Palviainen on ollut parikymmentä vuotta päätoiminen kirjailija, jonka tuotannosta iso osa on lasten- ja nuortenkirjoja.
Kosonen-kirjojen ohella hän jatkaa Allu-nimistä lastenkirjasarjaa, jonka viides osa ilmestyi viime kesänä. Jatko on nyt mietinnässä, ja mahdollisesti sarja jatkuu äänikirjan muodossa.
– Kokemus on tuonut mukanaan sen, että tekstiä syntyy nopeasti. Jossain kohtaa pelkäsin ideakaivon tyhjenemistä, kun kirjoitan niin paljon. Näköjään kanava alitajuntaan on tehdessä vain vahvistunut, kirjailija miettii.
Mopoilevan Kososen idean hän sai alkuaan Kariston järjestämästä kirjoituskilpailusta, jossa etsittiin 11–14-vuotiaille pojille suunnattuja käsikirjoituksia.
– Mietin, mikä sen ikäisiä poikia voisi kiinnostaa.
Kirjailija tosin tunnustaa, ettei itse ymmärrä mopoista juuri mitään, vaikka ajeli kyllä nuorena vaarilta perityllä Helkama Hopeasiivellä ja myöhemmin Tunturi Super Sportilla.
– Virittää en osannut enkä muutenkaan huoltaa. Onneksi kaverilla on moottoripyörä. Kyselin häneltä viimeksi juuri sitä, miltä tuntuu ajaa mopolla pitkää matkaa, Palviainen nauraa.
Käsikirjoitus valmistui lopulta etuajassa eikä Palviainen jäänyt odottelemaan kilpailua. Kustantajakin näytti vihreää valoa.
Nuortenromaaneissa käsitellään kevyellä tavalla monenlaisia asioita seksuaalisesta suuntautumisesta lähtien.Palviainen ei kuitenkaan halua kasvattaa.
– Nuorellakin on oikeus lukea kirjaa niin, että hän viihtyy sen äärellä. Kirjailijana en halua ohjata kenenkään ajattelua, mutta toki rivien välistä pystyy lukemaan omaa arvomaailmaani ja maailmankuvaani.
Raumalle, Raumalle
Palviaisen sydän sykkii lämpimästi synnyinkaupunki Raumalle, jossa hän käy Sastamalasta kerran kuukaudessa.Kuvausta varten hän on pukenut päälleen Rauman Lukon fanihupparin ja harmittelee, kun kuvat otetaankin ulkona pakkasessa.
– Edelleenkin on se haave, että kun rouva jää eläkkeelle, muutamme tänne. Rauma tuntuu yhä kodilta, vaikka olen asunut Sastamalassa jo kauemmin kuin täällä.
Nuorellakin on oikeus lukea kirjaa niin, että hän viihtyy sen äärellä. Kirjailijana en halua ohjata kenenkään ajattelua, mutta toki rivien välistä pystyy lukemaan omaa arvomaailmaani ja maailmankuvaani.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.