Tänä vuonna elokuvajuhlien järjestäjiltä tuli Kirre Koivuselle painostavaa viestiä: nyt jos koskaan on korkea aika laittaa elokuvaa näytille! Raumalainen kuvajournalisti ja dokumentaristi myöntää, että hän on ehkä ollut vähän ujo eikä ole edes tyrkyttänyt dokumenttejaan esille aiemmin. Koivunen on tehnytkin jo useita, mutta niitä ei yhtä lukuun ottamatta ole aiemmin esitetty Suomessa.
– Vähän jännittääkin, kun en ole tottunut olemana valokeilassa.
Koivusen lauantaina ensi-iltansa saavat tuore dokumenttielokuva Meri oo muu elämän on 63-minuuttinen henkilökuva pyhämaalaisesta kalastajasta Heimo Laineesta, joka taitaa vielä perinteisen iskukoukkukalastuksen. Päähenkilö on elokuvan jo nähnyt, mutta muuten sitä ei ole julkisesti esitetty.
– Heimo näki viime vuonna 70-vuotispäivillään elokuvan sukulaistensa kanssa. He kyllä kovasti tykkäsivät.
Hiljainen tietotaito talteen
Ystävänsä isässä Heimo Laineessa dokumentintekijä näki kiinnostavan elämäntarinan, joka ansaitsi tulla kerrotuksi.
– Hänestä lähti juttua kuin pienestä pitäjästä. Dokumentti onkin pitkälle asuntovaunussaan istuvan Heimon omaa kerrontaa.
Koivunen vaikuttui Laineen tarinasta, jota hän itse kuvaa ”tykiksi kamaksi ja todelliseksi rokkenrolliksi.”
– Heimo on ehtinyt tehdä valtavasti asioita elämänsä aikana ja hänellä on mahtava tietotaito.
Dokumentintekijä vaikuttui myös kuvattavansa elämänviisaudesta sekä terveestä suhtautumisesta luontoon ja ruokaan.
Yksityisestä yleiseen
Pyhämaan Äeskarissa asuvan kalastajan henkilökuva kasvaa kuvaukseksi vanhan elinkeinon tulevaisuudesta.
– Yhden ihmisen tarina näyttää sen, mitä Suomessa on tapahtunut pitkällä aikajanalla.
Teollistuminen toi Uudessakaupungissakin uusia haasteita kalastajille ja meriluonnolle. Vanhat kädentaidot ovat katoamassa, liikakalastus uhkaa ja suurteollisuus aiheuttaa painetta pienkalastajien ruokaturvaan ja elinkeinoon, Koivunen selittää.
Kalastaja Heimo Laineenkin uralle mahtui monta traagista käännettä: 1960-luvulla Kemiran tehdasta varten rakennettu makeanveden allas tappoi kalat ja elanto tyrehtyi.
– Korvauksia ei juuri tullut ja kalastajien oli pakko lähteä muualle. Monet sairastuivatkin.
Viimeinen niitti Laineen elämässä oli määräys kalastuskoppien purkamisesta keväällä 2018.
– Hän poltti räsyiksi kaikki.
Heimolla on edelleen paatti, ja merelläkin hän Koivusen mukaan yhä käy.
– Dokumentissa hän sanookin, että ei mittää hättää, ko meri on ja pysyy. Se on hänelle henki ja elämä.
Aihe, joka vei aikaa
Dokumentintekijänä Koivunen sanoo olevansa nimenomaan henkilökuvaaja. Parhaillaan hän viimeistelee Äiti, älä lähde vielä -dokumenttia, joka kertoo vuonna 2014 rintasyöpään kuolleesta raumalaisesta Jennasta.
– Elokuvan tekeminen on ollut pitkä prosessi, mutta toisaalta minulla ei ole ollut kiirettä sen tekemisessä. Olen halunnut tehdä elokuvan mahdollisimman hienovaraisesti omaisia ajatellen.
Koivunen seurasi nuoren äidin elämää kaksi ja puoli vuotta. Elokuvan etenemistä on viivästyttänyt myös oma surutyö, joka alkoi Jennan kuoltua. Hän kertoo, että itku on edelleen lähellä aina, kun hän työstää elokuvaa.
Ajankuvaa Puolasta
Viikonloppuna järjestettävä Blue Sea Film Festival on Koivuselle tuttu festivaali, ja hän oli itse pitkään rakentamassa sitä. Viime vuodet hän on ollut hengessä mukana enimmäkseen tutorin roolissa.
Elokuvajuhlien aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua myös Koivusen valokuviin. Festivaalikeskuksessa esillä oleva Zosias´s Poland -valokuvanäyttely kertoo Puolasta 3-vuotiaan Zosia-tytön silmin. Zosian kotiseudun ohella näyttelyssä on valokuvia tämän päivän Puolasta viimeisen kolmen vuoden ajalta.
– Olen myös valokuvaajana dokumentaarinen. Otan pitkillä matkoilla paljon kuvia ja rakennan niistä dokumentaarisia kokonaisuuksia, Koivunen kertoo.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.