Kiuru syyttää opetusministeriä valehtelusta koulutuspuheissa

SDP:n varapuheenjohtaja Krista Kiuru on tyrmistynyt hallituksen koulutukseen tekemistä leikkauksista. Erityisesti hän hämmästelee tapaa, jolla hallitus kertoi julkisuuteen kehysriihen koulutuspäätöksistä.

- Opetusministeri hehkutti kehysriihessä, että koulutuksen lisäleikkaukset saatiin estettyä, ja sen lisäksi riihessä tehtiin 105 miljoonan lisäpanostus korkeakoulutukseen ja nuorille tutkijoille.

Kiuru suomii, että puheenvuoro paljastui ontoksi heti illalla, kun hallituksen kehysriihestä saapui tiedote, joka paljasti, että omaehtoisen koulutuksen tuesta leikataan 47 miljoonaa.

- Kaiken huippu oli tämän jälkeen se, kun opetusministeri kertoi eduskunnan välikysymyskeskustelussa kolmen tunnin keskustelun jälkeen, että riihessä markkinoitu lisäpanostusraha on leikattu opintotukeen varatuista määrärahoista.

Tuplaleikkaus hunajaisten puheiden jälkeen on aivan käsittämätöntä, Kiuru puuskahtaa.

- Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosella on nyt edessä vakavan selvityksen paikka, miten miinusmerkkiset määrärahasiirrot saadaan muuttumaan 105 miljoonan euron lisäpanostuksiksi.