Kodisjoki sai oman joulunavauksen

Kodisjoen päätien vartta koristavat kauniit valot. Kuva: Hannu Aromaa

Kodisjoen kylän uunituoreet jouluvalot sytytettiin lauantai-iltana kylän koulun kupeeseen, Auringonsäteet-kuoron säestämänä. 

Paikalle oli saapunut runsain mitoin niin kylän asukkaita, kuin hieman kauempaakin matkanneita.

Metsäneläimistä ja valonauhoista koostuvan valoasetelman sytyttämisen jälkeen koulun sisätiloissa tarjoiltiin puuroa, glögiä sekä pipareita.

Ohjelmassa oli myös kasvomaalausta sekä mahdollisuus otattaa jouluisat kuvat ammattikuvaajan toimesta. 

Perheen pienimpien illan kruunasi itse joulupukin vierailu.

Joulunavauksessa nähtiin myös vauhdikas esitys. Kuva: Hannu Aromaa

Tapahtumasta jokavuotinen traditio

Antti Kaukkila Kodisjoen koulun vanhempainyhdistyksen hallituksesta kertoi olevansa hyvin tyytyväinen tapahtuman osallistujamäärään ja siihen miten ilta kokonaisuudessaan sujui.

- Joulunavaus oli erittäin onnistunut,  kaikki järjestävät tahot ovat varmasti tähän tyytyväisiä.

Kaukkila uskoo että tapahtumasta saadaan pysyvä.

- Ensi vuodeksi voimme taas kehittää tapahtumaan jotain uuttakin. Tällaiset tilaisuudet ovat omiaan kehittämään kylän yhteishenkeä, sekä tietenkin nostattamaan joulumieltä.

Kaukkilan kanssa samoilla linjoilla oli vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Sanna Mattila.

- Kyllä tällaiset tapahtumat nostattavat kylän yhteisöllisyyttä. Olen positiivisesti yllättynyt siitä miten paljon ihmisiä paikalle on saapunut vaikka järjestämme joulunavausta vasta ensimmäistä vuotta. 

Mattilan mukaan joulunavaus sujui mutkattomasti mutta vauhdikkaasti.

- Kiirettä on kyllä pitänyt! Tästä tulee kuitenkin ehdottomasti kylän uusi perinne, Mattila hymyili.

Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Kodisjoen koulun vanhempainyhdistys, Kodisjoen kyläyhdistys, Kodisjoen martat sekä Kodisjoen MLL.

Antti Kaukkilan Kodisjoen koulu vanhempainyhdistyksestä toivotti kaikille mukavaa joulua. Kuva: Hannu Aromaa