Kohinaa ja vanhan kuvan lumoa: taidemuseon intendentti Heta Kaisto tekee itsekin taidetta

Kaiston ja Antti Ikosen Atolli-installaatio on nostalgiaa retrolaitteilla.

Heta Kaiston ja Antti Ikosen Atolli-installaatio on osa parhaillaan käynnissä olevan Pori Film Festivalin tarjontaa. Atolli valmistui festivaalille Vanhassa Raumassa, jossa pariskunnalla on työhuone. Teos herättää henkiin vanhat diakuvat. Kuva: Juha Sinisalo

Katsojan takaa sijaitsevista kaiuttimista kuuluu kohinaa. Se voisi olla meren ääntä tai tuulen suhinaa. Tai vaikka viestejä ulkoavaruudesta. Kyse on syntetisaattorilla tuotetuista äänistä.

Heta Kaiston ja Antti Ikosen Pori Film Festivalille vanhan Anttilan tiloihin rakentama Atolli yhdistää äänimaailmaa vanhoihin diakuviin.

Screenille heijastuvat kuvat muodostavat yhdessä äänen kanssa elokuvallisen teoksen. Kaisto puhuu stillkuvista rakentuvasta runoelmasta.

Syntetisaattorilla soitetut osuudet ovat Kaiston käsialaa, muista projekteista jääneitä ylijäämäpaloja, joista Ikonen on tehnyt sävellyksen.

Kutsu kokeiluun

Rauman taidemuseon intendentti tekee myös itse taidetta. Atolli on kuitenkin hänen ja puoliso, muusikko Antti Ikosen ensimmäinen yhteinen teos.

Se valmistui pariskunnan studiotiloissa vuokrakodissa Vanhan Rauman Jussoilassa.

Ikonen on äänisuunnittelun lehtori Aalto-yliopiston Media Labissa. Hän pitää parhaillaan osittaista virkavapaata Raumalla.

– Se mahdollistaa taiteellisen työskentelyn ja sitä olenkin ahkerasti tehnyt, pitkästä aikaa säveltänyt muun muassa musiikkia, Ikonen kertoo.

Ikonen on uransa aikana työskennellyt monipuolisesti äänen ja musiikin kanssa, ja tekee tällä hetkellä väitöstutkimusta Helsingin uuden lastensairaalan äänimaailmasta.

Kansainvälisesti palkitun äänimaailman hän suunnitteli yhdessä maisteriopiskelijoidensa kanssa.

Ikonen ja Kaisto muodostavat yhdessä myös pianoduon, jonka kappaleita on ladattu soundcloudiin.

Kutsu Poriin kävi tuttujen kautta.

– Elokuvafestivaalin audiovisuaalisesta ohjelmasta vastaava kuraattori Niilo Rinne, jonka molemmat tunnemme, pyysi meidät mukaan, Ikonen kertoo.

Nostalgiaa

Tietokoneet ja dataprojektori ovat nykyään korvanneet diaprojektorin, mutta Kaistolle ja Ikoselle vanhassa tekniikassa on omanlaista kiinnostavaa estetiikkaa.

– Retromedia on tieten tahtoen valittu, Ikonen sanoo.

Vanhat diakuvat ovat Ikosen Taimi-isoäidin jäämistöstä: opettajana työskennelleen isoäidin eläkkeellä ottamia matkakuvia, kesäisiä kukkakuvia ja mökkimuistoja 1960–70-luvuilta.

Kaistoa ovat aina kiehtoneet arkistot. Kun käsiin osui vanha perhealbumi, siitä oli tehtävä jotain.

– Aineisto on niin mehevä ja herkullinen. Kuten monet taideteokset, tämäkin lähti jostain ja päätyi sitten aivan muualle, hän kuvailee

Vanhoissa diakuvissa on nostalgiaa, mutta aiheet ovat Kaiston mukaan kuitenkin myös tässä ajassa tunnistettavia.

– Kuvista välittyy eläkepäivistä nauttimisen kauneus.

Matkustaminen ja eläkepäivät ovat Kaistosta molemmat asioita, jotka mitä todennäköisimmin tulevat hänen omalla kohdalla muuttumaan, jopa katoamaan.

Ideasta eteenpäin

Ikosen ja Kaiston ajatuksensa on jatkaa valitulla tekniikalla.

– Tarkoitus on tehdä tälle hyvin spesiaalille esityslaitteistolle muitakin teoksia, kehittää ja kokeilla ideoita eteenpäin, Ikonen kertoo.

Vanhoissa laitteistoissa on hänen mielestään jotain hyvin kiehtovaa.

– Tänä päivänä ääni on yhtä kuin kännykkä ja nappikuulokkeet. Kuvia katsotaan digitaalisesti. Ne ovat hienoja ja notkeita asioita, mutta vanhassa diaprojektorissa on hitautta ja kitkaa, joka tuntuu kivalta, vaikka sillä työskenteleminen onkin kömpelöä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut