Koiviston Auto lahjoittaa ainakin 15 bussia Ukrainaan – sodasta kärsivässä maassa on huutava tarve koulubusseille

Ensimmäiset bussit lähtivät keskiviikkoaamuna Helsingistä kohti Puolaa.
Ensimmäiset bussit lähtivät keskiviikkoaamuna Helsingistä kohti Puolaa. Kuva: Koiviston Auto

Koiviston Auto -konserni tiedottaa, että lahjoittaa ainakin 15 linja-autoa Ukrainaan. Ensisijaisesti autot menevät koulubusseiksi. Ensimmäiset bussit lähtivät Suomesta jo keskiviikkona 7.12. ja seuraavien kahden saattueen lähtö on suunniteltu tammikuulle.

– Tarve on huutava, koska Euroopan Komission mukaan jopa 2 800 koulurakennusta on joko vahingoittunut tai tuhoutunut ja oppilaat tulevat pitkien matkojen päästä jäljellä oleviin kouluihin, Koiviston Auton tiedotteessa kerrotaan.

Koiviston Auto -konserniin kuuluu myös Satakunnan Liikenne.

230 vapaaehtoista kuljettaa bussit Ukrainan rajalle

Koiviston Auton oma henkilökunta ajaa bussit Puolassa Ukrainan rajalla sijaitsevaan logistiikkakeskukseen.

– Tuomitsemme Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan ja haluamme auttaa meille luontevalla tavalla. Tiedämme, kuinka vaikeaa on löytää kuljettajia etenkään Ukrainasta, joten päätimme ajaa bussit itse Ukrainan rajalle, ja henkilökuntamme lähti tähän todella hienosti mukaan: lyhyessä ajassa 230 henkilöä ilmoittautui vapaaehtoiseksi. Olen erittäin ylpeä henkilökunnastamme, konserninjohtaja Jyrki Vainionpää sanoo tiedotteessa.

Koiviston Auton mukaan luovutettavat autot ovat täysin käyttökunnossa olevia käytettyjä linja-autoja, jotka ovat olleet luovutushetkeen asti ajossa. Bussit vapautuvat liikenteestä muun muassa siksi, että ne korvataan uusilla sähköbusseilla HSL:n alueella.

Mukana avustustarvikkeita ja teollisuuskeittiö

Autoihin lastataan avustustarvikkeita. Ensimmäisten bussien matkassa lähti myös teollisuuskeittiö Suomen Punaiselta Ristiltä.

– Bussit laivataan Helsingistä Tallinnaan ja ajetaan Viron, Latvian ja Liettuan läpi Puolaan noin viiden auton ryhmissä joulu- ja tammikuussa. Jokaiseen bussiin tulee vähintään kaksi kuljettajaa, joista osa on kokeneita mekaanikkoja, toteaa Helsingin Bussiliikenteen työvuorosuunnittelija Jani Viljakainen, joka toimii hankkeessa vapaaehtoisena projektipäällikkönä oman toimensa ohella.

Hanke toteutetaan yhdessä Suomen sisäministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön, Ukrainan opetusministeriön ja Suomen Punaisen Ristin (SPR) kanssa. SPR:n Lisäksi hankkeessa ovat mukana muun muassa Neste, joka lahjoittaa biodieseliä busseihin sekä Tallink Silja, joka tarjoaa laivauksen.