Koko Suomi leikkii myös Raumalla

Leikit ovat käynnistyneet jo useilla paikkakunnilla. Tässä leikitään Vammalan Terhokerhossa. Kuva: Miikka Kiminki

Raumalla aloittaa kaksi Koko Suomi leikkii -hankkeen Terhokerhoa: Syyskuun toisena päivänä kello 17.30–19 Kodistuvalla, Kodisjoentie 1453:ssa ja Rauman keskustassa maanantaina 7.9. kello 17.30–19 Cafe Tassulassa, Nortamonkatu 30:ssa. Ensimmäisen kerhokerran teemana on ”Vanhoja leikkejä ja lauluja”.

Terhokerhoon voi tulla mukaan leikkimään, askartelemaan ja viettämään aikaa yhdessä eri-ikäisten osallistujien kesken.

Terhokerho on maksuton ja kaikille avoin sukupolvien kohtaamispaikka, jossa kaikenikäiset voivat viettää aikaa yhdessä ja leikkiä. Mukaan voi tulla yksin, yhdessä perheen kanssa tai vaikka kummi- tai lastenlasten kanssa.

Terhokerho on osa valtakunnallista kolmevuotista Koko Suomi leikkii -hanketta, jota toteuttavat Suomen Kulttuurirahaston rahoittamana Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti vapaaehtoisten ohjaamana.

Tällä hetkellä Terhokerhoja on valtakunnallisesti 180 kunnassa yhteensä 217. Satakunnan leikkilähetin alueella toimii jo 23 kerhoa.