Kokoomuksen Marttinen esittää osakesäästötilin talletuskaton poistamista: "Miksi valtio rajoittaa kansalaisiaan vaurastumiselta?”

Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Matias Marttinen esittää osakesäästötilin talletuskaton purkamista.

– Osakesäästötilin 50 000 euron talletuskatto on poistettava, eikä yhden henkilön omistamien tilien määrää pidä rajoittaa. Samalla on poistettava rangaistusluonteiset veroseuraamukset enimmäisrajojen rikkomisesta. Suomessa valtio rankaisee kansalaisiaan, jotka säästävät ja sijoittavat liian paljon. Se on täysin järjetöntä, Marttinen sanoo.

Marttinen muistuttaa, että osakesäästötilien suosio on ollut ensimmäisen vuoden aikana valtaisaa.

– Tilejä avattiin pelkästään viime vuonna yli 150 000 ja näistä peräti 100 000 suomalaista on uusia osakkeenomistajia. Tilin avanneista peräti 40 prosenttia on alle 30-vuotiaita. Tämä kertoo vahvasti siitä, että tiliä käytetään nimenomaan pitkän aikavälin säästämiseen, Marttinen jatkaa.

Marttinen kerää parhaillaan nimiä lakialoitteeseen, jossa esitetään osakesäästötilin talletuskaton purkamista. Hän on iloinen, että keskusta on muuttanut suhtautumistaan ihmisten säästämiseen ja toivoo laajaa kannatusta aloitteelle.

– Kokoomus ajoi viime hallituksessa laajaa osakesäästötiliä ilman keinotekoista talletuskattoa, mutta tämä ei silloin sopinut hallituskumppaneille. Tilin valtaisa suosio näyttää muuttaneen keskustan kannan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Odotamme, että keskusta vie nyt esityksen läpi hallituksessa ja tilin talletuskatto puretaan, Marttinen sanoo.

– Kyse ei ole pelkästään kotitalouksien vaurastumisesta. Tavoitteena on myös laajentaa ja parantaa suomalaisten pääomamarkkinoiden toimintaa. Jos haluamme lisää wolteja ja supercellejä, tarvitsemme pääomamarkkinat rahoittamaan menestystarinoita. Suomalaisten pankkitileillä makaa viime vuoden jäljiltä käteisenä yli 100 miljardia euroa. Tällä pääomalla on valtava potentiaali luoda Suomeen uutta kasvua ja työpaikkoja.

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Suomalaisten vauraus asunto-omistuksissa, ruotsalaiset sijoittavat pörssiin – "Toiveeni on, että suomalaisten varallisuus olisi vähän paremmin hajautettua"

Käyttötileillä uinuu nyt miljardeittain suomalaisten euroja, mutta se ei ole välttämättä huono asia

Osakesäästötili toteutuu – sijoituksille 50  000 euron yläraja