Kolmen kirkon pyöräilyssä huolto toimii kuin Tour de Francessa – kirkoissa on lisäksi tarjolla kahvia ja keittoa

Kirkkoherra Henry Liivola (vas.) on innokas pyöräilijä. Kolmen kirkon pyöräily -tapahtuman järjestelyissä ovat mukana myös luottamushenkilö Otso Huuska, johtava kappalainen Jukka Purhonen, viestintäpäällikkö Kanerva Kuisma ja johtava diakoniatyöntekijä Jenni Pohjonen. Kuva: Juha Sinisalo


Raumalla poljetaan ensimmäisen kerran Kolmen kirkon pyöräily ensi viikon lauantaina. Rauman seurakunnan yhdessä Rauman kaupungin kanssa järjestämässä tapahtumassa voi polkea merkityn reitin Pyhän Ristin kirkolta Lapin kirkkoon ja Kodisjoen kirkkoon ja takaisin.

Matkaa kertyy 60 kilometriä, mutta lyhyemmänkin eli 20 kilometrin mittaisen reitin voi valita. Sille lähdetään ryhmässä jokaisen kirkon edestä aamuyhdeksältä.

Reitti on hyvin merkitty ja mukaan saa reittikartan.

Kirkoilla on osallistujille tarjolla kahvia ja keittoa.

Huolto ja ensiapu toimivat

Pyöräilytapahtumaan osallistuminen ei edellytä kovaa kuntoa tai pitkää pyöräilykokemusta, kirkkoherra Henry Liivola vakuuttaa.

– Tämä ei ole mikään kilpailu, vaan pyöräillään rauhallisesti ja pysähdellen.

Siihenkin on varauduttu, että pyöriin saattaa tulla matkalla vikoja. Tätä varten tien päällä on pakettiauto, joka tarjoaa pika-apua pulmiin.

Myös osallistujia varaudutaan auttamaan. Ensiapua on tarjolla niin kirkoissa kuin matkan varrella. Laastaria haavoihin laittavat diakoniatyön työntekijät.

Lisää yhteisöllisyyttä

Idea tapahtumaan tuli kirkkoherra Liivolalta. Hän on innokas pyöräilijä, jonka kuluneen kesän pisin yksittäinen matka oli kuutisenkymmentä kilometriä.

– Kuljin aiemmin kaikki työmatkat polkupyörällä. Kunto oli silloin hyvä.

Liivola pohti hengellisen työn toimikunnan jäsenten kanssa, mitä uutta toimintaa voisi kehitellä. Toimikunnassa on toinenkin innokas pyöräilijä, luottamushenkilö Otso Huuska, ja siitä ajatus syntyi.

– Haluamme tuoda seurakunnan toimintaa uudella tavalla näkyväksi, Huuska perusteli.

Liivola osallistui Riihimäellä asuessaan kylärinkipyöräilyyn, missä lähikylät tulivat tutuiksi. Hän haluaa tuoda samaa yhteisöllisyyttä ja iloista mieltä myös Raumalle.

– Idea syntyi ennen koronaa, joten yhteisöllisyys ei toteudu aivan niin kuin suunnittelimme. Turvaväleistä pidetään huolta koko tapahtuman ajan.

Vapaaehtoisia lahjoituksia

Kolmen kirkon pyöräilyyn osallistuminen on maksutonta. Myös kahvit voi juoda ja keiton nauttia maksutta.
Sen sijaan järjestäjät toivovat pyöräilijöiden osallistuvan hyväntekeväisyyskeräykseen, jolla kerätään polkupyöriä vähävaraisten perheiden lapsille.

Käynnissä olevaan keräykseen on saatu jo yhdeksän polkupyörää seurakunnan ja kaupungin lisäksi muun muassa pyöräliikkeiltä ja Lions-klubeilta.

– Alkuperäinen tavoitteemme oli kahdeksan pyörää. Jos saamme 12 pyörää, se on ihan huippusuoritus, toteaa johtava kappalainen Jukka Purhonen.

Lahjakortit pyörien hankintaan annetaan perheille seurakunnan diakoniatyön ja kaupungin perhetukikeskuksen ja lastensuojelun kautta.

Jatkoa ehkä luvassa

Kirkkoherra Henry Liivola ei ole asettanut tavoitteita pyöräilytapahtuman osallistujien määrään.

– Ollaan kaikkeen tyytyväisiä, hän sanoo.
– Tämä on ensimmäinen kerta, ja kun on nähty, miten se sujuu, tehdään seuraavalla kerralla paremmin.


Kolmen kirkon pyöräily -tapahtumaan voi ilmoittautua su 13.9. iltaan asti: https://www.raumanseurakunta.fi/tapahtumat/2020-09-19/kolmen-kirkon-pyoraily. Ilmoittautuminen ei ole sitova ja mukaan voi tulla muutenkin.

Kolmen kirkon pyöräily

Tapahtuma on la 19.9., ja se on osa Rauman seurakunnan syysjuhlaviikonloppua. Siihen kuuluu myös mm. 70-vuotiaiden juhla Kivikylän areenassa su 20.9.

Pyöräilyreitti kulkee Pyhän Ristin kirkolta Lapin kirkolle, josta suunnataan Kodisjoen kirkolle ja takaisin Pyhän Ristin kirkolle.

Koko reitin pituus on noin 60 kilometriä.

Pyöräilyreitille voi lähteä joka kirkolta klo 9–11 välisenä aikana omaan tahtiin. Kirkolta saa mukaansa reittikartan ja leimat karttaan matkan varrelta. Päivän aikana kirkoilla on tarjolla maksuttomat keittolounas ja kahvit.

Jokaiselta kirkolta lähtee klo 9 lyhyempi ohjattu pyöräilylenkki (20 km). Lenkille lähdetään ryhmässä.

Hyväntekeväisyyskeräykseen polkupyörien hankkimiseksi vähävaraisten perheiden lapsille voi osallistua valitsemallaan summalla verkossa: kotimaanapu.fi. Kyseisen lahjoituskohteen voi valita klikkaamalla Katso avoimet paikalliskeräykset -painiketta.