Kongsbergin eli entisen Rolls-Roycen yt-neuvottelut päätökseen Suomessa – Raumalta irtisanottiin kaksi

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Kongsberg Maritime Finlandin eli entisen Rolls-Roycen toukokuussa alkaneet yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Suomessa yhtiö irtisanoo kaikkiaan 19 työntekijää, vahvistaa toimitusjohtaja Olli Rantanen myös Länsi-Suomelle.

Näistä henkilöistä kaksi on Rauman yksiköstä. He, kuten kaikki muutkin irtisanotut, ovat toimihenkilöitä.

– Tällä ei ole vaikutuksia Rauman tehtaan eikä huollon tehtäviin, Rantanen sanoo.

Kaiken kaikkiaan vähennystarve Suomessa oli 33 työntekijää. Irtisanomisten lisäksi vähennyksiä hoidetaan muun muassa eläkejärjestelyillä.

Maailmanlaajuisen vähennystarpeen kerrottiin toukokuussa olevan noin 260 henkilöä. Yhtiö tavoittelee 50 miljoonan euron säästöjä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut