Konserttiarvio: Helsingin Barokkiorkesterin konsertissa perjantai-illalla kuultiin jotain historiallista

Vanhaan musiikkiin erikoistuneesta viulisti Dimitri Sinkovskystä tekee illmiömäisen hänen lauluäänensä.

Helsingin Barokkiorkesterin konsertissa perjantai-illalla kuultiin jotain historiallista. Eikä nyt puhe ole yksin perinteitä kunnioittavasta barokkimusiikista vaan vierailevasta tähdestä, orkesterin solistiksi ja johtajaksi kutsutusta Dmitry Sinkovskysta.

Vanhaan musiikkiin erikoistuneesta viulistista fenomenaalisen tekee hänen lauluäänensä. Kun kontratenori avaa suunsa laulaakseen Händelin aariat Qual nave smarrita ja Furbondo spira il vento, vaikutus on hätkähdyttävä. Naisalton korkeudelta laulava mies vie ajassa taaksepäin ja muistuttaa ajasta jolloin kastraattilaulajat esittivät kirkoissa naisäänille sävelletyt osuudet.

Sinkovsky on synnynäiseltä äänialaltaan tenori, joka on opiskellessaan harjoituttanut itselleen yhtä ylemmän fakin. Jälkimmäisen aarian lopussa hän antoi omasta rintaäänestään lyhyen ääninäytteen, mikä maadoitti ylimaallisen musiikkikokemuksen.

Orkesterin johtajana venäläinen on inspiroiva, suurieleinen ja kehollinen. Hän hyppii ja polkee jalkaa tilanteen tullen. Helsingin barokkiorkesteri soitti kuin siivillä. Händelin Vesimusiikki soi energisenä, rytmisesti jäntevänä ja pisteelliset rytmikuviot kimmoisina. Rodrigo Gutierrezin oboesoolot olivat pysäyttävän kauniita, ja käyrätorvien karnevalistisen hauskat sisääntulot toivat hymynkareet kasvoille.

Vaikka konsertti oli nimetty joulunaikaa mukailevaksi, ohjelman ainoat joululaulut, olivat ranskalaisen urkusäveltäjä Lebèguen kaksi kappaletta Une Vierge Pucelle ja Les Cloches. Aapo Häkkinen tulkitsi ne keskittyen melodiakieleltään pelkistettyjen instrumentaaliteosten kauniisiin sointiväreihin.

Ohjelmalehtiseen painettu esitysjärjestys oli kutakuinkin viitteellinen. Karkeasti ottaen aloitettiin viimeisestä ja päädyttiin alkuun. Hyvä niin, kaikki tuli soitettua. Joka tapauksessa yleisö oli tullut kuuntelemaan kontratenoria, ja se odotus tyydytettiin kohtalaisen nopeasti.

Loppuun säästyivät loistavan jousitekniikan omaavan viuluvirtuoosin upeat, huisin ennakkoluulottomat soolokadenssit.Ne kuultiin Vivaldin viulukonsertossa lisänimeltään ”per la Solennità di San Lorenzo”. Sinkovski johti orkesteria soittaen ja nosti Helsingin barokkiorkesterin tekemisen seuraavalle tasolle. Jos ennen oli soitettu loistavasti, nyt musiikissa sykki itse elämä.

Sinkovskyn lavakarismassa oli kaiken kaikkiaan jotain samaa kuin Nigel Kennedyssä. Soittamisen ilo ja energia oli sataprosenttista.

Esiintyjä antoi kaikkensa ja sanoi joka solullaan yleisölle: ”Viihtykää!”

Valloittavasti hymyilevällä artistilla oli konsertin päätteeksi vielä yksi ylimääräinen hihassaan. Se oli Händelin oopperasta Giulio Cesare Senesinon aaria Va tacito. Siinä laulaja duetoi käyrätorven kanssa. Hulvaton päätös huikealle konsertille!

Joulukonsertti 13.12.

Helsingin Barokkiorkesteri joht. Dmitry Sinkovsky, viulu ja kontratenori Aapo Häkkinen, urut yhän Ristin kirkko 13.12.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut