Korona ja Ukrainan sota viivästyttävät laivanrakennusta Rauman telakalla – Tallinkin MyStar ei valmistu kesäsesonkiin, myös Tasmanian-lauttojen aikataulu meni uusiksi

.

Myyntijohtaja Mika Laurilehto nimitettiin maaliskuussa RMC:n väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi. Mietittävää on riittänyt, kun korona ja sota Ukrainassa vaikeuttavat toimintaa. Samaan aikaan RMC on hakenut uusia osaajia moniin tehtäviin.

Rauman telakalla maali tuoksui, kun Länsi-Suomen miehet kävivät tiistaina kysymässä tilannepäivitystä RMC:n väliaikaiselta toimitusjohtaja Mika Laurilehdolta.

Tallinkin MyStaria maalattiin ja muutenkin laivan ympärillä näkyi tekemisen meininkiä. Alun perin laivan oli määrä valmistua ”alkuvuodesta 2022”, joten sen pitäisi olla jo liikenteessä Helsingin ja Tallinnan reitillä.

– Aikataulusta ollaan perässä, valitettavasti. Laiva saadaan valmiiksi tänä vuonna, Laurilehto kertoo.

Laivaa on vaikea rakentaa etänä

Myöhästymisen pääsyy on korona, joka keskeytti telakan toiminnan kahdesti. Laivaa ei pysty etätyönä rakentamaan.

– Korona näkyy myös siinä, ettei tavaraa ole saatu normaalisti. Monet toimitukset ovat myöhässä. Tallinkin kanssa seuraamme tilannetta ja teemme kaiken minkä voimme, Laurilehto sanoo.

Hän myöntää, ettei korona ole ainoa syy viivästyksiin, mutta suurin kuitenkin.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan mutkisti asioita. RMC:n verkostoyrityksillä on ollut töissä ”useampi sata” venäläistä ja ukrainalaista.

– Täällä heillä ei onneksi ole mitään keskinäistä kärhämää ollut.

Teräs kiven alla ja hinta pilvissä

Venäjän sota Ukrainassa vaikutti heti voimakkaasti teräksen saatavuuteen ja hintaan. Se iski lujaa TT-Linen kahden lautan projektiin, jonka tuotanto alkoi helmikuun lopulla.

– Ensimmäinen erä terästä tilattiin ja saatiin ongelmitta. Toisen erän tilaus oli liipaisimella, kun sota syttyi. Alkoi tulla ilmoituksia, ettei ole mitä myydä, eikä voi edes tarjota. Nyt saamme jo tarjouksia, mutta hinta on huikea. Teräs maksaa nyt tuplasti.

RMC tilaa terästä sitä mukaa, kun suunnitelmat valmistuvat. Näin osataan ostaa juuri oikea määrä oikeaa tavaraa. Se on olennaisen tärkeää projektinhallintaa, sillä isoon laivaan tarvitaan käsittämätön määrä terästä. Sitä on laivoissa kaikkialla.

Koronakin kiusaa yhä vain. Shanghain sulkutilan vuoksi tehtaita on kiinni, eivätkä laivat pääse lastaamaan valmiitakaan laitteita ja komponentteja.

– Rakentaminen on hidastunut. Edelleen puhutaan kuukausien viiveestä, valitettavasti, Laurilehto vahvistaa.

Wasalinen laivalle tunnustusta

Lähinnä koronan takia myöhässä valmistui myös Wasalinen Aurora Botnia viime vuonna. Vaasan ja Uumajan väliä seilaava laiva missasi tärkeän kesäsesongin.

– Wasalinen toimitusjohtaja kertoi juuri, että he ovat tosi tyytyväisiä laivaan. Esimerkiksi polttoainetta kuluu saman verran kuin vanhassa laivassa, mutta nyt laiva voi ottaa paljon enemmän rekkoja ja ihmisiä kyytiin.

Laiva sai tunnustusta myös viime viikolla alan messuilla. Wasaline ja RMC saivat Shippax-palkinnon suunnittelusta ja teknologiasta.

Suuri halli nousee aikataulussa

SRV rakentaa Rauman meriteollisuuspuistoon parhaillaan suurta monitoimihallia, jossa RMC tulee tekemään sotalaivoja. Hanke etenee aikataulussa.

– Onneksi teräs hallia varten ehdittiin hankkia ennen sotaa.

Sotalaivat sen sijaan ovat myöhässä. Aiemmin tilaaja julkisti arvion, jonka mukaan suunnittelun viive oli 6–12 kuukautta. Laurilehto ei osaa tai voi sanoa, milloin rakentaminen tällä tietoa alkaa.

– Tilaajan kanssa keskustellaan tiiviisti. Uuden hallin lisäksi olemme tehneet miljoonaluokan investointeja teräksen käsittelyyn. Testilohkoasennuksia on tehty ja komponentteja alkaa valmistua.

Hurjan kasvun aika takana

RMC kertoi maaliskuussa muutoksia johtoryhmäänsä. Toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa siirtyi syrjään ja Laurilehdosta tehtiin ainakin väliaikainen toimari. Sotalaivaprojektia vetäneen Timo Suistion kerrottiin jäävän syksyllä eläkkeelle. Laivue-hankkeen johtajaksi nimitettiin Timo Ståhlhammar.

– Edellisen johdon aikana elettiin hurjan kasvun aikaa. Nyt olemme valmistavassa vaiheessa. Meillä on rakennettavana seitsemän alusta. Keskitymme nyt viemään näitä projekteja eteenpäin, Laurilehto kuvaa.

RMC:n palkkalistoilla on 210 ihmistä. RMC on viime aikoina hakenut uusia osaajia moniin tehtäviin. Yhtiö on onnistunut ”vaihtelevasti” rekryissään. Se kertonee, että nykyisessä työllisyystilanteessa ihmisillä on vaihtoehtoja.

Laurilehto arvelee, että oman väen määrä nousee korkeintaan 250:een.

– Olemme teknologiatalo, jonka ydinosaamista on projektinhallinta. Suurin osa työstä tehdään verkostoyrityksissä.

Ura alkoi Repolan viilaverstaalta

Veneilyä ja purjehdusta harrastaneelle meripartiolaiselle Mika Laurilehdolle Teknillinen korkeakoulu Espoon Otaniemessä tuntui oikealta opiskelupaikalta.

Hän valmistui diplomi-insinööriksi 30 vuotta sitten. Koko työura on mennyt laivanrakennuksen parissa.

Toistakymmentä vuotta hän palveli laitevalmistaja Wärtsilää ja aikansa projektitalo Almacoa. Toistakymmentä vuotta kului myös suunnittelufirma Deltamarinissa, jossa Laurilehto eteni toimitusjohtajaksi.

Saksalaisen telakkayhtiö MV Werftenin suunnittelujohtajana Laurilehto oli 2017–2020, jonka jälkeen hän siirtyi Raumalle RMC:n myyntijohtajaksi.

Maaliskuussa 2022 hänet nimitettiin RMC:n väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi.

– Urani alkoi muuten tämän saman rakennuksen alakerrasta. Olin Rauma-Repolan viilaverstaan harjoittelijana 35 vuotta sitten, paljastaa Laurilehto työhuoneessaan Rauman telakalla.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut