
Tehdyistä koronavirustesteistä positiivisten testitulosten osuus on joulun aikaan noussut osassa sairaanhoitopiirejä. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä positiivisten näytteiden osuus oli joulupäivänä ennätyksellisen korkea, 20 prosenttia, kertoi johtajaylilääkäri Mikko Pietilä STT:lle puhelimitse sunnuntaina.
– Juhlapyhinä on varmasti hakeuduttu vähän korkeammalla kynnyksellä testeihin, joka heijastuu siinä, että testimäärät ovat olleet pienempiä kuin meillä on normaaliarkipäivinä viime aikoina ollut, Pietilä sanoi.
Pietilä uskoo, että positiivisten tulosten osuus pienenee maanantaina, koska testeihin todennäköisesti hakeudutaan matalammalla kynnyksellä.
Sen sijaan uusien rajoitustoimien mahdollisia vaikutuksia koronalukuihin ei vielä tiedetä.
– Rajoitustoimien vaikutukset nähdään viiveellä, käytännössä puhutaan alkavasta viikosta, Rämet sanoi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi perjantaina, että uusia koronatartuntoja oli todettu yli 3 200. Kyseessä on STT:n uutisseurannan suurin päiväkohtainen tartuntaluku koko koronaepidemian ajalta. Kahden edellisen seurantaviikon aikana ilmaantuvuus oli noin 440 tapausta sataa tuhatta asukasta kohti.
Omikronista valtavirus Varsinais-Suomessa
Omikron on noussut Varsinais-Suomessa valtavirukseksi. Johtajaylilääkäri Pietilän mukaan perjantaisista positiivista näytteistä 63 prosenttia oli omikronia.
– Odotin että tämä tapahtuisi ehkä uuteenvuoteen mennessä, mutta en ihan näin nopeasti. Tämä kertoo siitä, että omikron tarttuu kyllä hyvin herkästi.
Tartuntamäärien kehityksestä saadaan Pietilän mukaan parempi käsitys joulun jälkeisinä välipäivinä. Hän kertoi odottavansa alkavaa viikkoa pienellä jännityksellä.
Rokotetutkimuskeskuksen Rämet uskoo, että rajoitustoimet ja joululomat hillitsevät koronatartuntojen lisääntymistä.
– Isossa kuvassa näkisin, että kasvuun saadaan suvantovaihe. Saadaan siten ostettua aikaa joitakin viikkoja, että pystytään saamaan rokotesuoja väestöön niin hyväksi kuin se on saavutettavissa.
Hoitajaa uhattiin vakavalla väkivallalla rokotuspaikalla Turussa
Turussa Satakunnantien rokotuspaikalla tapahtui tänään iltapäivällä välikohtaus, jossa paikalle asioimaan tullut henkilö uhkasi hoitajaa vakavalla väkivallalla. Poliisi on ottanut henkilön kiinni.
Lounais-Suomen poliisi kertoi asiasta alun perin Twitterissä. Poliisin tilannekeskuksesta ei kerrottu tässä vaiheessa, miten hoitajaa uhkailtiin ja oliko uhkailijalla mukanaan esimerkiksi veitsi tai ase. Myöskään uhkailijan sukupuolta ei kerrottu.
Sitä, mistä henkilöä epäillään, ei ole vielä nimetty. Tilannekeskuksesta kuitenkin muistutettiin, että hoitaja on rokotustehtävässä virkamies, joka nauttii normaalia vahvempaa suojaa.
Koronarokotusten tahti hidastui joulunpyhien aikana
Koronarokotusten eteneminen hidastui selvästi joulunpyhien aikana, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tapaninpäivänä kertomista tiedoista.
Kolmannen rokoteannoksen on nyt saanut noin 964 000 ihmistä. Määrä kasvoi joulupäivään verrattuna noin 1 500:lla.
Kolmannen annoksen saaneiden osuus pysyi ennallaan 19,7 prosentissa 12 vuotta täyttäneestä väestöstä.
Joulupäivänä raportoitiin, että kolmannen annoksen saaneiden määrä oli kasvanut noin 25 000:lla edellisvuorokaudesta. Aattona vastaava lukema oli noin 50 000.
Tällä hetkellä suurin osa annettavista rokotuksista on kolmansia annoksia.
Ensimmäisen annoksen osalta rokotuskattavuus on 87,8 prosenttia ja toisen annoksen osalta 83,6 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä.
Yli 7 000 lentoa peruttu synkistyneen koronatilanteen vuoksi
Joulu on yksi vuoden kiireisimpiä matkustussesonkeja, mutta erittäin tarttuva omikronmuunnos on sekoittanut ihmisten matkustussuunnitelmia.
Ympäri maailman on peruttu joulun aikana jo yli 7 000 lentoa. Lisäksi tuhannet lennot ovat olleet myöhässä pyhien aikana. Asia selviää Flight Aware -sivuston seurannasta. Lentoja on peruttu pitkälti koronavirustilanteen vuoksi.
Jouluaattona lentoja peruttiin noin 2 400 ja myöhästyneitä lentoja oli noin 11 000.
Joulupäivänä peruttuja lentoja kasaantui yli 2 800 ja myöhästyneitäkin lähes 8 600.
Tapaninpäivältä on peruttu jo yli 2 000 lentoa Suomen aikaa alkuiltapäivään mennessä. Myöhästymisiä on raportoitu yli 4 000.
Juttua päivitetty kello 17.59: otsikkoa päivitetty, lisätty Varsinais-Suomen koronatestejä koskeva osuus.