Korona kuritti teatteria Uudessakaupungissakin: lipputulot romahtivat ja valtion tuki jäi saamatta

Syksyn ensi-iltaa Mannapuuroa ja mansikkaa -musikaalia harjoitellaan tiiviisti.

| Päivitetty

Koronaepidemian vaikutukset näkyvät myös Uudenkaupungin Teatterissa. Kaksi ensi-iltaa jouduttiin peruuttamaan ja Autotehdas-näytelmästä jäi pari esitystä pitämättä.

Tankki täyteen, maalla muuttajat -komedia siirtyi aluksi syksyyn, sitten ensi vuodelle.

– Se oli työryhmän yhteinen päätös, kertoo teatterisihteeri Katja Laine, toinen teatterin palkatusta henkilökunnasta.Teatterinjohtaja Jari Luolamaan piti ohjata Tankki täyteen, mutta esityksen siirryttyä hän on toistaiseksi lomautettuna.

Musikaalia marraskuussa

Teatteritoimintaa on teatterisihteerin mukaan silti pidetty yllä, ensin etäharjoituksilla, sitten paikan päällä.

Esitystoiminta alkoi jo elokuun lopussa, jolloin ensi-iltansa sai Naiset isolla M:llä.

Syksyn isoin ponnistus, Päivi Sappisen käsikirjoittama ysärimusikaali Mannapuuroa ja mansikkaa saa ensi-iltansa suunnitellusti 7.11. Näytelmän ohjaa Laura Hurme.

Musikaalin tarina on rakennettu Neon 2 -yhtyeen musiikin ympärille.

Lipputulot putosivat

Taloudellisesti tilanne on Laineen mukaan haastava, sillä lipputulot romahtivat tänä vuonna koronan takia murto-osaan normaalista. Asiaa ei helpota se, että alkutalvesta ohjelmistoon tullut dokumenttiteatteriesitys

Autotehdas ei menestynyt odotetulla tavalla. Myös kaavailtua yhteistyötä oikean autotehtaan, Valmet Automotiven kanssa oli suunniteltua vähemmän.

Tulevia esityksiä tehdään teatterissa Laineen mukaan tappiolla, sillä salin katsojamäärä on turvaväliohjeistusten mukaan rajattu sataan.

Suurin vaikutus lipputuloihin on ryhmämyynnillä. Suurin yleisöryhmä, muualta Uuteenkaupunkiin tulevat seniori-ikäiset ryhmämatkalaiset, ovat poissa.

Teatterin odotukset kohdistuvat syksyn musikaaliin, jonka toivotaan houkuttelevan katsomoon kaiken ikäisiä ihmisiä.

– Toivomme, että se saisi myös nuoret liikkeelle, Katja Laine sanoo.

Valtion tukea ei herunut

Uudenkaupungin Teatteri on ammattivetoinen, mutta harrastajanäyttelijöiden voimin toimiva talo, joka saa toimintaansa tukea kaupungilta.

– Se on elinehto toiminnallemme, teatterisihteeri Laine korostaa.

Teatteri kääntyi tänä vuonna myös valtion puoleen ja haki 10 000 euroa koronatukea, mutta ei saanut sitä.

– Meillä on onneksi takanamme hyviä vuosia ja olemme osanneet varautua. Tämä vuosi pärjätään näin.

Teatterissa katsotaan jo korona-kriisin jälkeiseen aikaan. Teatteri kehittelee kaupungin kulttuuritoimen kanssa yhteistyöprojekteja, joilla houkutellaan oman kaupungin väkeä teatteriin. Tavoite on saada jokainen käymään teatterissa ainakin yhden kerran. Potentiaalia Laineen mukaan on.

– Esimerkiksi ryhmistä 80 prosenttia tulee muualta kuin Uudestakaupungista, noin 150 kilometrin säteeltä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut