Korona muutti kuorojen kuviot: osa harrastajista ei ole palannut laulamaan tauon jälkeen ja monet konsertit siirtyvät ensi vuoteen

Raumalle perustetaantänä syksynä myös yksi uusi kuoro.

Rauman kuorokenttä on herättelemässä toimintaansa kevään äkkipysähdyksen ja kesän jälkeen. Koronarajoitukset ovat arkipäivää myös kuoroharjoituksissa.

Rauma Flikkatten Göör piti kaksi ensimmäistä harjoitustaan ulkona kesäteatterissa. Kuoron harjoittelutila on Pohjoiskehän koulun musiikkiluokassa.

– Se on kuitenkin niin pieni tila, ettei koko kuoro voi harjoitella siellä, kuoronjohtaja Niiki Nuutinen sanoo.

Kahden ulkotreenin jälkeen laulajat harjoittelevat uutta ohjelmistoa stemmaryhmissä.

– Yhteisharjoituksia varten pitää varata joku isompi tila.

Ohjeita noudatetaan

Monella kuorolla on vaihtunut harjoittelupaikka. Rauman kamarikuoro joutui evakkoon Vanhalta kansalaisopistolta Hj. Nortamon kouluun. Muutoksia on ilmassa muutoinkin, sillä kuoroa johtava Sanna Kuusisto jättää tehtävänsä syksyn jälkeen.

Uuden johtajan haku on jo päällä.

Turvavälit, käsihygienia ja oireettomana käynti treeneissä ovat Kuusiston mukaan kulmakivet alkavalla kaudella.

– Ohjeita noudatetaan huolella, jotta mahdollisimman turvallinen laulukausi ja normaali konserttitoiminta voidaan aloittaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että se on mahdollista, mutta meillä on valmius nopeisiin muutoksiin, jos tilanne edellyttää.

Konsertit harvassa

Korona vaikuttaa tulevan kauden ohjelmiston suunnitteluun. Kamarikuoro tähtää syksyn harjoittelussaan joulukonserttiin, joka on 10.12.

Rauma Flikkatten Göörissä on pohdittu joulun alle konsertin livestriimausta tai pop-up -tyylistä ulkotapahtumaa, mikäli konserttia ei voida kokoontumisrajoitusten takia järjestämään.

Rauman Työväen Mieslaulajilla on kalenterissaan 19.12, jolloin pitäisi olla joulukonsertti.

– Tosin joulukuun tilannetta ei voi tietää, sanoo mieskuoron puheenjohtaja Sakari Kotapalo.

Historian lehdet havisevat perinteisellä mieskuorokentällä, sillä tänä vuonna 75 vuotta täyttävä Työväen Mieslaulajat sai ensimmäistä kertaa kuoronjohtajan, joka ei ole mies. Kuoroa johtaa Iveta Jürisson.

– Ilomielin hänet otimme vastaan, kuoron puheenjohtaja Kotapalo sanoo.

Juhlinta ensi vuoteen

Monet kuorot ovat suosiolla siirtäneet konserttinsa ensi vuoteen. Hupiköörin kevätkonsertti siirtyi tosin viime keväältä ensin lokakuulle.

– Elokuussa päädyttiin siihen, että se pidetään vasta ensi keväänä. Tilanne on edelleen epävarma. Nyt mennään oikeastaan viikko ja kuukausi kerrallaan ja toivotaan, että keväällä ollaan jo normaalissa, sanoo kuoroa johtava Jani Huhtala.

Samaan päädyttiin Huhtalan toisessa kuorossa, Rauman Työväen Naiskuorossa, jonka Kevätlaulajaiset siirtyi vuodella eteenpäin.

Keväältä siirtyiät myös Rauman Mieslaulajien 95-vuotiskonsertti ja Työväen Mieslaulajien 75-vuotiskonsertti.

Rauman Mieslaulajissa pohditaan parhaillaan, mikä on syksyn huipennuksen, Isänmaallisen illan kohtalo. Yksi vaihtoehto voisi kuoron puheenjohtajan Jani Järven mukaan olla konsertin striimaus.

– Hyvin epätodennäköistä sen sijaan on, että voisimme ottaa Rauma-saliin 400 ihmistä.

Mieskuorossa väljää

Koronan vaikutukset näkyvät myös harrastajien määrissä. Rauman lisäksi Eurajoella kuoroa johtava Jani Huhtala kertoo, että osa laulajista on jättänyt harrastuksen väliin tänä syksynä.

Sama on näkynyt Rauman Mieslaulajien ja Flikkatten Göörin harjoituksissa.

– Osa kuorolaisista on jäänyt ymmärrettävistä syistä pois, Mieslaulajien puheenjohtaja Jani Järvi sanoo.

Kuoron keski-ikä on 60 vuotta, mutta mukana on iäkkäämpiäkin. Poisjääneet ovat vanhempia laulajia sekä riskiryhmäläisiä. Normaalisti noin 40 laulajan joukko on pienentynyt 20–30 henkeen.

Koronatilanne asettaa haasteensa myös harjoittelulle.

– Harjoituksissa lauletaan tavallisesti lähekkäin, jotta kuullaan kunnolla, nyt ollaan turvavälien takia paljon isommalla alueella, Järvi sanoo.

– Kaukana toisistaan laulamisella on vaikutusta kuoron kokonaissointiin, sanoo Huhtalakin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut