Koronaepidemia Eurajoen Jokisimpukassa – sairastuneiden joukossa on myös asukkaita, joilla rokotusten saannista on kulunut yli kahdeksan kuukautta

Tartunta on todettu kaikilla rokottamattomilla asukkailla.

Eurajoella palvelukeskus Jokisimpukassa 4.-5.10.2021 tapahtunut joukkoaltistus koronavirukselle on johtanut tähän mennessä kahdeksaan jatkotartuntaan hoivayksikön asukkailla. Henkilökunnasta sairastuneita on kaksi.

Tartunta on todettu kaikilla rokottamattomilla asukkailla. Tartunnan on saanut myös asukkaita, joilla rokotusten saannista on kulunut yli kahdeksan kuukautta.

Tartunnan saaneita hoidetaan eristyksessä hoivayksikössä ja terveyskeskuksen vuodeosastolla.

-Tilanne tulee varmasti vielä elämään, sillä karanteeniaika kestää kaksi viikkoa. Kaikkien toive on tietysti se, että tilanne saadaan rauhoittumaan mahdollisimman nopeasti, toteaa Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri Juha Jaatinen. Alkuvuodesta 2021 koronarokotukset annettiin silloisen ohjeistuksen mukaan 3-4 viikon tehostevälillä. Jatkotutkimuksissa alle kuuden viikon välein annetun tehosterokotteen saaneilla ja erityisesti iäkkäillä ihmisillä on todettu rokotesuojan heikkenemistä. Tämän vuoksi alle kuuden viikon välein rokotettuja on ryhdytty tehostamaan kolmansilla rokoteannoksilla.

Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymässä kyseisten ryhmien kolmannet rokotukset on aloitettu syyskuussa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut