Winnovassa 18 altistunutta – Koronalle on voinut altistua liikuntakeskuksessa, uimahallissa ja elokuvateatterissa

Rauman kaupunki kertoi torstaina jälleen uusista paikoista ja ajankohdista, joissa on saattanut altistua koronavirukselle. 

Altistumisia on voinut tapahtua liikuntakeskus Kuntosumpussa lauantaina 20.11. kello 12-13 sekä tiistaina 23.11. kello 17-18. Rauman uimahallissa on puolestaan voinut altistua tiistaina 23.11. kello 8.30-10.45.

Elokuvateatteri Iso-Hannussa on puolestaan voinut altistua sunnuntaina 21.11. kello 18 alkaneessa Syke-elokuvan näytöksessä.

Kaikki viime aikojen tiedossa olevat altistumistilanteet on kerätty yhteen kaupungin sivuille.

Rauman Winnovan liikunnanohjausryhmän opiskelijalla puolestaan on todettu koronatartunta. Tämän vuoksi 18 oppilasta ja kaksi opettajaa testataan perjantaina tartunnan varalta. Heitä ei kuitenkaan ole asetettu karanteeniin.

Juttua korjattu 26.11. klo 11.17: Uimahallin altistusajankohdassa oli väärä päivä. Altistuminen tapahtui tiistaina 23.11. klo 8.30–10.45, ei sunnuntaina samaan aikaan, kuten jutussa alunperin virheellisesti luki. Toimitus pahoittelee virhettä.