Koronan kotitestien kysyntä on kasvanut rajusti Raumallakin – "Halutaan varmistua siitä, että voi mennä katsomaan vanhempiaan rauhallisin mielin"

Terveystilannetta varmistellaan niin sukulaistapaamisten kuin pikkujoulujenkin alla, arvellaan apteekista. Eri tuotteiden kysyntäpiikit ovat tulleet korona-aikana tutuiksi.

Ensimmäiset koronan kotitestit tulivat Suomessa myyntiin toukokuussa. Kysyntä on kasvanut viimeisten viikkojen aikana huimasti.

Suomessa on pitkin loppusyksyä ja alkutalvea uutisoitu koronan kotitestien myyntimäärien moninkertaistumisesta. Esimerkiksi Yliopiston apteekki on kertonut poikkeuksellisen kovasta kysynnästä niin Ylelle kuin Iltalehdellekin, ja apteekin verkkokaupastakin pikatestit olivat tämän jutun kirjoitushetkellä loppu. Testien kasvanut kysyntä on havaittu myös Raumalla.

– Menekki on selvästi kasvanut tässä viimeisen kahden viikon sisällä, kertoo tekninen työntekijä Minna Uusitalo Rauman Ensimmäisestä apteekista.

Miksi testejä sitten hankitaan?

– Keski-iän ylittäneet asiakkaat hakevat testin usein esimerkiksi siksi, että sen avulla halutaan varmistua siitä, että voi mennä katsomaan vaikkapa vanhempiaan rauhallisin mielin nyt, kun joulukin lähestyy, Uusitalo pohtii.

Nuorempi väestö taas on saattanut haluta tarkistuttaa terveytensä ennen pikkujouluja tai muita kokoontumisia.

Hyllyt voivat tyhjentyä, mutta lisää tavaraa tulee

Apteekkien lisäksi kotitestejä myydään myös päivittäistavarakaupoissa. Soittokierros kolmeen raumalaiskauppaan osoittaa, että kysyntä on ajoittain kovempaa kuin tarjonta.

– Kysyntä on nyt niin rajua, että saatavuus kaupan hyllyssä saattaa silloin tällöin tilapäisesti olla katkolla. Meille tulee kuutena päivänä viikossa tavaraa, ja testejäkin saadaan kaikkina näinä päivinä, mutta nopeasti ne myös menevät, kuvailee Rauman Prisman päivittäistavaraosaston myyntipäällikkö Mika Suominen.

Rauman K-Citymarketin käyttötavarapuolen osastopäällikkö Sanna Karhu käy perjantaisen haastattelupuhelun aikana tarkistamassa hyllytilanteen. Pikatestihylly on ostettu tyhjäksi.

– Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun ne on myyty hyllystä loppuun. Mutta niitä on kyllä tulossa lisää, joten siltä osin saatavuus on ihan hyvä, Karhu toteaa.

Kysyntäpiikit tulleet korona-aikana tutuiksi

Pick N Payn johtotiimin jäsen Emilia Granberg kertoo, että perjantaina saatiin juuri viimeisin lisäerä kotitestejä Rauman myymälään. Kysynnässä on Sahankadullakin havaittu selvä piikki.

– Kun kotitestit tulivat markkinoille, niitä ei juurikaan mennyt. Mutta nyt niitä tuntuu menevän koko ajan. Ihmiset haluavat varmistaa, että ovat terveitä, Granberg sanoo.

Erilaisten tuotteiden kysyntäpiikkeihin on korona-aikana totuttu, toteaa Granberg: vessapaperi, käsidesit, maskit. Osaksi arkia tulleiden käsidesien ja maskien myyntikin on nyt tasoittunut, eikä saatavuudessa ole ongelmia.

– Toimittajilla alkoi olla ehkä vähän ylitarjontaakin maskeista, minkä myötä on saatu laskettua hintoja. Se on hyvä asia, koska hinnat kohosivat kysynnän vuoksi joskus liiankin korkeiksi.

Kotitesti ei korvaa terveydenhuollon testiä

Koronaviruksen kotitestejä on kahta päätyyppiä: vasta-ainetestejä ja antigeenitestejä.

Vasta-ainetestillä voi arvioida alustavasti, onko sairastanut koronavirustaudin aiemmin. Se tehdään sormenpääverinäytteestä.

Antigeenitesti taas sopii akuutin koronatartunnan toteamiseen, ja ne tunnistavat tartunnan parhaiten, kun oireiden alkamisesta on kulunut korkeintaan 5 päivää. Testinäyte otetaan useimmiten näytetikulla nenänielusta.

THL muistuttaa verkkosivuillaan, ettei mikään testi ole sataprosenttisen varma, eikä kotitesti korvaa terveydenhuollossa tehtävää koronatestiä. Testin luotettavuus kannattaa varmistaa, sillä varsinkin verkossa on myyty testejä, jotka eivät täytä viranomaisten määräyksiä.

Kotitestillä ei voi vapautua tartuntatautilääkärin määräämästä karanteenista tai eristyksestä, eikä sen perusteella voi tehdä hoitopäätöksiä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut