Koronan myötä kotona vietetty aika on näkynyt vilinänä Hevossuon jäteasemalla – "Jonkun verran tulee siivouskuormaa"

Pääosin jätteiden lajittelu raumalaisilta sujuu, mutta välillä sattuu virheitä. Kuormantarkastaja Marko Malmros poisti väärään paikkaan lajiteltua puutavaraa villan ja kipsilevyn seasta Hevossuon jäteasemalla maanantaina. Kuvat: Juha Sinisalo

Koronaepidemian jyllätessä kotona vietettävä aika on monessa taloudessa lisääntynyt huomattavasti. Sitä myöten ihmisillä on ollut aikaa esimerkiksi siivota nurkkiaan ja tehdä erilaisia kodinkorjaustöitä. Siivoamisesta ja remontoimisesta kertyy aina myös jätettä, joka pitää viedä johonkin. Tällä tavoin koronan voisi olettaa näkyvän myös jätehuoltolaitosten arjessa. Rauman Hevossuon jäteaseman jäteasemanhoitaja Mika Laine vahvistaa hypoteesin.

Lisää aiheesta

Hevossuon jäteasema avautuu rajoitetusti henkilöasiakkaille 14.4. alkaen

Vain tilaajille Suurille jätteille voi tilata lavan kotiin – Hevossuon jäteaseman liikennettä rajoitettiin turhien käyntien välttämiseksi

Henkilöliikenne Hevossuolle kielletään toistaiseksi