Koronapassi käyttöön myös Rauman seurakunnan tilaisuuksissa – rajoitukset eivät kuitenkaan koske kirkollisia toimituksia

Koronapassi otetaan käyttöön yli 50 hengen yleisötilaisuuksissa, kuten konserteissa.

Rauman seurakunta tiedottaa ottavansa käyttöön koronapassin sisätiloissa järjestettävissä yli 50 hengen konserteissa ja muissa avoimissa yleisötilaisuuksissa.

Henkilömäärärajoitus ja sitä myötä koronapassivaatimus ei kuitenkaan koske jumalanpalveluksia tai kirkollisia toimituksia. Niitä ovat kaste, vihkiminen ja hautaan siunaaminen.

Näihinkin tilaisuuksiin voi kuitenkin yhä osallistua vain terveenä ja niissä noudatetaan mahdollisuuksien mukaan turvallisia etäisyyksiä.

– Sisätiloissa järjestettävissä yli 50 hengen konserteissa ja muissa yleisötilaisuuksissa on käytössä koronapassi. Rajoitus koskee myös säännöllisesti kokoontuvia piirejä ja kerhoja, yksittäisiä juhlatilaisuuksia yms., joiden osallistujamäärän oletetaan olevan yli 50 henkilöä. Koronapassia edellytetään myös tilaisuuksia toteuttamaan tulevilta vapaaehtoisilta ja esiintyjiltä, tiedotteessa kerrotaan.

Koronapassi tarkistetaan toimipisteen ovella tilaisuuteen saavuttaessa. Alle 16-vuotiailta sitä ei edellytetä.

Kokoontumisrajoitukset eivät koske myöskään julkisyhteisön virallisia tilaisuuksia, kuten kirkkovaltuuston kokouksia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut