Koronarajoitusten tiukentamisesta odotetaan lisätietoa lähipäivinä, sillä varsinkin aikuiset ovat liikaa tekemisissä toistensa kanssa

Tiukemmat rajoitukset ravintoloille ovat työn alla, mutta ravintola-alan etujärjestö MaRa pitää jo nykytilannetta hyvin vaikeana.

Koronarajoitusten tiukentamisesta on odotettavissa lisätietoa lähipäivinä, kun alueilla pohditaan lisärajoituksia tartuntatautilain muutosten pohjalta ja myös hallituksen odotetaan kertovan jatkoaskelista epidemian hillitsemiseksi.

Ministerit ovat viime päivinä julkisuudessa arvioineet, että THL esittänee koronastrategian kakkostasolle siirtymistä lähipäivinä.Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kansliapäällikkö Kirsi Varhila viestitti STT:lle maanantaina, että lisävalaistusta on

Uudenmaan osalta odotettavissa piankin. Arviota päätöksenteon pohjaksi laatii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

– Uudenmaan osalta lisätietoa saataneen alkuviikon aikana, Varhila kommentoi aikataulua STT:lle sähköpostitse.

Terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen THL:stä ei avannut arviota tai sen aikataulua tässä vaiheessa tarkemmin, vaan sanoi STT:lle, että asiassa edetään valtioneuvoston aikataulujen mukaan.

– Luulen, että tässä on monella tarve katsoa asiaa aika nopeasti, että tuskin tässä ihan hirveän pitkään menee. Tapausmäärät ovat lisääntyneet viimeisen kolmen viikon aikana täällä Etelä-Suomessa, ja halutaan pyrkiä siihen, ettei tilanne menisi ainakaan paljon huonommaksi, Salminen sanoi STT:lle.

THL: Aikuisiin kohdistuvia rajoituksia kiristettävä

Salmisen mukaan koronatilanteessa on selkeitä eroja alueiden välillä.

– Pääkaupunkiseudulla tilanne on jossain määrin huolestuttava, koska kasvu on jatkunut jo jonkin aikaa. Meillä on Husin arvion mukaan lisääntynyt muuntoviruksen osuus tapausten joukossa, Salminen sanoo.

– Meidän näkökulmastamme suurin ongelma (pääkaupunkiseudulla) on se, että meillä on liikaa kontakteja aikuisväestön keskuudessa. Se tarkoittaa, että sinne pitäisi nyt saada jotain uusia toimia, hän sanoo.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoi maanantaina Twitterissä aikaistaneensa koronakoordinaatioryhmän kokouksen tiistaille.

– Epidemiatilanne on huono. Kiristyksiä on varmasti tiedossa, Vapaavuori kirjoitti.

Ravintola-ala haluaisi välttää lisärajoitukset

Hallituksen odotetaan lähiaikoina kertovan myös lakimuutoksesta, joka mahdollistaa aiempaa tiukemmat rajoitukset ravintoloille. Esillä on ollut anniskelu- ja aukioloaikojen sekä asiakaspaikkamäärien supistaminen entisestään.

STM:n Varhila kertoi sunnuntaina, että uusia rajoituksia voisivat olla myös tanssimisen ja laulamisen kieltäminen ravintoloissa.Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo, että lisärajoitukset ravintola-alalle olisivat kohtuuttomia, koska alan tilanne on niin huono jo nyt.

– Kaikki rajoitukset, joita tehdään, ovat sekä yritysten että työntekijöiden kannalta kohtalokkaita. Monelta yrittäjältä on menossa paitsi yritys, myös henkilökohtainen omaisuus ja terveys, ja työntekijät ovat todella kurjassa tilanteessa, Lappi sanoo.

Susanna Jääskeläinen, Tapio Pellinen, STT

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut