Koronatapausten määrä on Varsinais-Suomessa pysynyt maltillisena – uusia tapauksia viisi

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on 6.4. mennessä todettu koronatartunta 122 ihmisellä. Uusia tartuntoja on eilisen  maanantain jälkeen todettu viisi. Tyksin sairaaloissa on koronaviruksen vuoksi hoidossa 13 potilasta.

Maan hallitus on tehnyt uusia linjauksia koskien muun muassa Ahvenanmaan terveydenhuollon turvaamista. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä selvitetään, millaisia järjestelyitä sairaaloissa on tehtävä esimerkiksi liittyen lääkärihelikopteritoimintaan.

Tyks on hankkinut uuden jatkuvatoimisen diagnostiikkalaitteen, jonka käyttöönottoa valmistellaan paraikaa. Laite tehostaa automaation avulla koronatestaamisen kapasiteettia.

Uuden diagnostiikkalaitteen avulla nykyistä noin 400 testiin vuorokausimäärää voidaan kasvattaa kolmanneksella. Myös toinen laite on tulossa.

– Emme ole riippuvaisia yhdestä toimittajasta, vaan voimme vaihtaa diagnostiikassa tarvittavia aineita sen mukaan kuin on tarve, kertoo ylilääkäri Antti Hakanen.

Lisää aiheesta

THL tutkii koronaviruksen leviämistä väestössä vasta-ainetutkimuksella – osallistujia kutsutaan satunnaisotannalla kirjeitse

Tyks kehittää testiä koronan sairastaneille: "Tutkimustyö ja tuotekehitys maksavat itsensä takaisin tässä tilanteessa"