Koronatartuntojen määrä pysynyt koko maan tasolla korkeana

Vaikka uusia tartuntoja on edelleen paljon, vakavimmat tapaukset ovat laskeneet, sillä tehohoidossa on tällä hetkellä ainoataan 8 koronapotilasta koko Suomessa. Kuva: arkisto/Pekka Lehmuskallio

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) lukujen mukaan Suomessa on raportoitu tänään 380 uutta koronavirustartuntaa.

Satakunnassa uusia tartuntoja on todettu Kankaanpäässä 4 ja Porissa 1. Lisäksi Merikarvialla on todettu tartuntoja, mutta niiden määrä ei ole tiedossa. Raumalta ei ole tänään raportoitu uusia tartuntoja.

Varsinais-Suomen puolella Rauman lähikunnista uusia tartuntoja on todettu ainakin Uudessakaupungissa ja Laitilassa, molemmissa yksi. Turussa tartuntoja on todettu eilisin jälkeen 18.

Sairaalahoidossa Suomessa on tällä hetkellä 41 potilasta, joista ainoastaan 8 tehohoidossa.

Yhteensä koko Suomessa on todettu epidemian alusta lähtien 99592 koronavirustartuntaa.

Lisää aiheesta

Ota sinäkin rokotus

Ensi viikon koronarokotusajat tulevat Raumalla varattaviksi

Ravintolarajoitukset saattavat tulla uudelleen käyttöön kiihtymisvaiheen alueilla