Koronatilanne näyttää tasaantuneen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella

Koronan tartuntamäärät ovat Varsinais-Suomessa edelleen korkeat, mutta ilmaantuvuus on kääntynyt laskuun. Ilmaantuvuus on tällä hetkellä 1 481, kun se viime viikolla oli 1 519.

– Tapausten kasvukäyrä näyttää tasaantuvan, mutta koska näytteitä on otettu vähemmän, niin todellista tilannetta tai milloin epidemian huippu saavutetaan, on vaikea ennustaa, tartuntataudeista vastaava lääkäri Harri Marttila sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tiedotteessa.

Testausstrategiaa on muutettu niin, ettei kaikkia enää kehoteta menemään viralliseen testiin. Perusterveet henkilöt voivat positiivisen kotitestin jälkeen sairastaa tautia kotona, jos vakavampia oireita ei ilmene.

Alle 24-vuotiaat sairastavat

Edellisillä viikoilla Varsinais-Suomessa todettiin tapauksia eniten 20–29-vuotiaiden ikäryhmässä. Viime viikolla tartunnat ovat levinneet hieman sekä nuorempiin että vanhempiin ikäryhmiin.

Suurimmat tautitapausmäärät todettiin nyt 15–24-vuotiaiden sekä 35–39-vuotiaiden ikäryhmissä.

– Eläkeikäisissä väestöryhmissä tapausmäärät ovat toistaiseksi pysyneet kohtuullisen maltillisina, Marttila huomauttaa.

Tehohoidossa viisi

Tyksissä on tällä hetkellä 28 koronapositiivista potilasta hoidossa, näistä viisi tehohoidossa. Tyksissä olevista potilaista 20 on sairaalassa koronavirusinfektion takia ja kahdeksalla potilaalla korona on lisälöydös.

Terveyskeskusten vuodeosastoilla oli tiistaina aamulla 19 potilasta.

– Meillä menee kansallisesti nähden kohtuullisen hyvin sairaalakuormituksen osalta. Tilanne elää kuitenkin melkoisesti, joten ennustaminen on edelleen varsin vaikeaa, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä toteaa tiedotteessa.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä ei tehnyt suuria muutoksia voimassa oleviin suosituksiin tiistain kokouksessaan.

Ryhmä kuitenkin totesi näkemyksenään, että ulkotiloissa tapahtuvat yleisötilaisuudet voitaisiin vapauttaa rajoituksista, jolloin tilanne vastaisi muun muassa HUSin ja Pirkanmaan alueiden linjausta.