Myrsky iskee pian. Istumme pöydän ääressä Saana Jaakkolan ja Daniel Kingin luona ja katsomme merelle. Onneksi on tulisija, joka tarvittaessa lämmittää. Aila-myrsky teki lopulta tuhoja Kuivalahdellakin, mutta se eikä mikään muukaan saa pariskuntaa epäröimään päätöstään. Reilu vuosi sitten toteutui unelma, jonka kumpikin uskoi jäävän unelmaksi. Siksi siitä puhuminen herkistää vieläkin.
Saana ja Daniel ostivat kodin merenrannalta, Eurajoen perukoilta, kaukana kaikesta.
– Tämä on ensimmäinen paikka, mistä en haluaisi lähteä minnekään. Mä olisin mieluiten vaan täällä, Saana huokaa.
– Nyt on ensimmäisen kerran sellainen tunne, että tässä on hyvä olla, Daniel nyökyttelee vieressä.
Myynti-ilmoitus kiinnitti heti huomiota. Aikansa pohdittuaan ja keskusteltuaan he ottivat yhteyttä välittäjään ja sopivan esittelyn.
Välittäjä ei kuitenkaan päässyt paikalle, mutta onneksi myyjät pääsivät. Pian osoittautui, että paikka oli nettikuvia parempi.
Kiinnostus oli herännyt. He päättivät mennä takaisin, tällä kertaa yleiseen näyttöön Saanan äidin ja tämän kumppanin kanssa.
Paikalla oli paljon väkeä, mutta osoittautui, että he olivat myyjien tuttuja, ei toisia ostajaehdokkaita.
Tapaaminen päättyi ikimuistoisesti.
– Sauna oli lämpimänä ja uimassakin käytiin, Saana muistelee.
Sen illan jälkeen vanhassa kodissa hän näki itsensä tekemässä erilaisia askareita merenrantatalossa.
Sijainti oli ratkaiseva tekijä, ei talon koko. Neliöitä on suunnilleen saman verran kuin edellisessä kodissa, rivitalokolmiossa Raumalla.
– Emme halunneet isompaa kotia, on vähemmän siivottavaakin. Nyt jokaisella tavaralla on oma paikkansa, Daniel sanoo.
Uudessa kodissa on hyvin tilaa myös hänen 13- ja 17-vuotiaille lapsilleen. Teinit viihtyvät merenrannalla yhtä hyvin kuin isänsä.
Myös Danielin äiti on käynyt Eurajoella ja ihastunut. Muu perhe Englannista ei koronan takia ole vielä päässyt kyläilemään.
Daniel King on asunut Suomessa reilut 15 vuotta ja viihtynyt hyvin. Suomen kieli sujuu jo mukavasti (”ymmärrän paremmin kuin puhun”), maksalaatikko ja makkara maistuvat ja kalastaminen on yksi suosikkiharrastuksista.
Lapsetkin ovat suomalaisia.
Suomalaisuutta onkin tarvittu viime aikoina. Danielille Brexit eli Britannian irrottautuminen Euroopan unionin (EU) jäsenyydestä on edelleen kova paikka eikä hän ymmärrä kansanäänestyksen lopputulosta.
– Sitä on verrattu Donald Trumpin valintaan, että se olisi mahdottomuus. Useimmat britit eivät uskoneet, mitä tapahtui.
Suomen kansalaisuuden Daniel sai viime keväänä. Hän mietti asiaa jo ennen Brexitiä ja olisi täyttänyt kaikki kansalaisuuden kriteeritkin. EU:n takia hakeminen jäi, kun kansalaisuudella ei unionissa juurikaan ole merkitystä.
– Sitä kysytään usein, Daniel hymyilee. Tietysti sitä, että mistä hän on kotoisin.
– Yleensä sanon, että olen britti.
Kansalaisuuden ja kotimaan korostaminen eivät ole hänelle kovin tärkeitä asioita, mutta ei häntä haittaakaan, kun niistä kysellään.
– Ihmiset huomaavat kyllä, että en ole kantasuomalainen.
Hänellä olisi mahdollisuus kaksoiskansalaisuuteen, mutta hän ei näe syytä hakea myös Britannian passia.
– Ei siitä olisi mitään hyötyä minulle.
Koti syrjässä ei ole Danielille mikään outo juttu. Lapsuudenkoti Englannissa sijaitsi maalla pienessä kylässä, metsän tuntumassa. Takapihalla oli lähde.
Tuosta kodista on hyviä muistoja.
Danielilla on aikuisiällä ollut viisi, kuusi eri kotia. Paikalla ei ole koskaan ollut kovin suurta merkitystä.
Kysymys on enemmänkin tunteesta. Ja nyt sitä löytyy yllin kyllin.
– Home is where the heart is, Daniel toteaa. Koti on siellä missä sydänkin, siellä, missä tuntee olevansa onnellinen ja missä haluaa olla.
Hiivauutelevite ja jalkapallo hälventävät ikävää
Kuin kirsikkana kakun päällä uuden kodin vieressä on jalkapallokenttä, hymyilevät Saana Jaakkola ja Daniel King. Kuva: Juha Sinisalo
Kun Daniel King 15 vuotta sitten Englannissa mietti, missä olisi hyvä asua viiden vuoden päästä, päätyi hän entisen vaimonsa kanssa Suomeen.
Esikoinen oli silloin noin vuoden ikäinen, ja Danielin mielestä Suomi olisi lapselle mukavampi paikka varttua, eikä pelkästään koulujärjestelmän takia.
– Suomessa on rauhallisempaa ja ihmiset ystävällisempiä.
Hän oli vieraillut Suomessa ja ajatteli, että miksi kukaan ei haluaisi asua täällä.
Vaikka hän kysyjälle vastaakin olevansa britti, kokee hän olevansa myös suomalainen. Suomalaiset asiat tuntuvat kotoisilta, paitsi yksi.
Vaikka jääkiekko kiinnostaa, ei hän ymmärrä, miksi Saana-puoliso on niin tohkeissaan, kun Leijonat pelaa MM-kisoissa.
Danielin laji on tietysti jalkapallo ja oma joukkue Aston Villa, on ollut poikasesta lähtien.
Englannissa on edelleen tapana, että jossain vaiheessa isä pitää vakavan keskustelun poikiensa kanssa ja kysyy, mitä joukkuetta nämä aikovat kannattaa.
– Kun joukkue on valittu, sitä ei voi ikinä vaihtaa. Minun isäni kannattaa Ipswich Townia, joten hän kyllä ymmärtää, miksi valitsin toisin.
Daniel luonnollisesti katsoo, aina kun mahdollista, kaikki Aston Villan ottelut televisiosta. Hän arvostaa sitä, että Suomen maajoukkue Huuhkajat pääsi EM-kisoihin ja luettelee pitkän listan kuuluisia suomalaispelaajia.
– Jari Litmasen tunsivat Englannissa aikoinaan kaikki.
Jalkapallon seuraaminen on hyvä esimerkki siitä, miten asiat ovat maahanmuuttajan kannalta muuttuneet parempaan suuntaan.
– Suomeen on nyt paljon helpompi sopeutua kuin ennen internetiä.
– Nyt tilaan englantilaisia herkkuja verkkokaupasta ja katson otteluita telkkarista.
Brittiruoka hälventää osaltaan ikävää, jota Daniel kokee Englannissa asuvaa perhettään kohtaan. Lohturuokaa ovat etenkin hiivauutelevite Marmite ja paistinkastike eli gravy.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.