Koti kuin kuvastosta – Saara Malmin vuokrakaksio on täynnä kiinnostavia yksityiskohtia

Saara on asunut uudessa kodissaan puolisen vuotta. Valoja ja vanhoja esineitä rakastava neitokainen haluaa, että koti on siisti ja viihtyisä paikka. Keittiön pöydälle on laitettu väriläiskäksi punaisia tulppaaneja kevättä juhlistamaan.

Kun Saara Malm näki uuden asuntonsa ensimmäisen kerran puolisen vuotta sitten, hän ihastui siihen välittömästi. Tummat tukiparrut avoimessa olohuoneessa ja keittiössä saivat kirjoittamaan nimen vuokrasopimukseen.

– Olen aina halunnut asua vanhassa talossa, joten unelmani on ollut löytää asunto, jossa yhdistyvät uusi ja vanha, myös sisustuksessa.

Asunto sijaitsee Raumalla Nummen alueella.

Saaran kodissa on erikoisia yksityiskohtia; vessa piiloutuu lasisten pariovien taakse ja eteisestä yläkertaan nousevien portaiden vieressä on mukava soppi, jonka tyynymeri suorastaan kutsuu rentoutumaan.

– Kaverini sanovat, että asuntoni on kuin kuvastosta. Se on lämmin, kotoisa ja erilainen. Olen itsekin samaa mieltä, täällä on tunnelmaa, Saara Malm kuvailee.

Saaran lempinäkymä kodistaan: olohuoneen sohvalta näkyy melkein koko koti ja sen komeus.

Sisustuksen ehdoton kulmakivi ovat kauniit valot, joita on aseteltu sinne tänne.

Vanhoilla esineillä taas on Saaralle paljon tunnearvoa.

– Olen nähnyt vaivaa esineiden hankkimisessa. Osa on sukulaisilta perittyjä, mutta tykkään myös kierrellä kirpputoreja.

Huoneiston värimaailma on neutraali eli juuri sellainen, jota on tavoiteltukin. Saara kertoo pitävänsä maanläheisistä väreistä, ja hän haluaa, että kodissa on värien ilotulituksen sijaan rauhoittavia sävyjä.

– Vaihtelen sisustusta hieman vuodenaikojen mukaan. Jouluna laitoin esille punaista väriä, mutta en pidä liiallisesta joulukrääsästä. Nyt olen ajatellut lisätä keväisempää väriä sisustukseen, Saara miettii.

Kevät saa näkyä Saaran kodissa muutenkin. Punaiset tulppaanit koristavat ruokapöytää ja vessaa, keittiön nurkassa majailee jukkapalmu.

– En ole mikään viherpeukalo, mutta pidän siitä, kun kotona on kasveja. Siitä tulee kodikkaampi olo. Tykkään eniten tulppaaneista ja auringonkukista.

Kiireiselle nuorelle naiselle on tärkeää, että koti pysyy siistinä.

– Haluan, että kotini on sellainen, jossa saan olla rauhassa ja jossa viihdyn. Pidän oleskelutilasta eniten. Sohvalta katsottuna asuntoni näyttää upealta, Saara Malm hymyilee.

Vuokrakaksiossa parasta olohuone

  • Asukas: Saara Malm
  • Vuokrakaksio Nummen alueella, 63 m2.
  • Talo on rakennettu vuonna 1920.
  • Sisustuksessa korostuu valaistus. Värit ovat neutraaleja. Sisustus vaihtelee vuodenaikojen mukaan.
  • Erityispiirre ovat vanhat esineet, joista osa on perittyä, osa kirpputoreilta hankittua.
  • Paras paikka kotona: viihtyisä olohuone, josta hyvä näkymä koko asuntoon