Kotiseutuliitto etsii Vuoden kaupunginosaa

Suomen Kotiseutuliiton Vuoden kaupunginosa -kilpailussa etsitään viihtyisää, perinteitään vaalivaa kaupunginosaa, jossa on monipuolista, uudentyyppistäkin yhteisöllistä toimintaa ja hyvä asua. Kaupunginosien aktiivisuus ja kansalaistoiminta rakentavat osaltaan viihtyvyyttä ja turvallisuutta sekä lisäävät hyvinvointia.

Kuka tahansa voi ehdottaa palkittavaa kaupunginosaa, omia kulmia, lomakohdetta, naapurikaupunginosaa tai henkistä kotia, kunhan alue on kaupunkimainen. Tarvitaan vain perusteltu vapaamuotoinen ehdotus, jonka voi lähettää Kotiseutuliiton toimistoon tai verkkolomakkeen kautta 30.4. mennessä.

Vuoden kaupunginosa 2016 julkistetaan elokuussa Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä Kajaanissa.

Vuodesta 2001 järjestetyssä kilpailussa on palkittu kaupunginosia eri puolilta Suomea: Vantaalta, Tampereelta, Turusta, Vaasasta, Somerolta, Helsingistä, Lahdesta, Kajaanista, Oulusta, Jyväskylästä ja Varkaudesta.