Koulubussi ja henkilöauto kolaroivat ohitustilanteessa Eurassa

Koulubussi ja henkilöauto kolaroivat keskiviikkoaamuna Eurassa puoli yhdeksän jälkeen aamulla kantatie 43:lla. Onnettomuus sattui muutama kilometri valtatie 12:sta Laitilan suuntaan.

Päivystävän palomestarin mukaan kyse oli mopoauton ohitustilanteesta, jonka myötä henkilöauto ja linja-auto kolaroivat keskenään ja henkilöauto päätyi ojaan. Yksin matkassa ollut henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi.

Linja-autossa olleet välttyivät loukkaantumiselta. Auto kärsi kuitenkin sen verran vaurioita, että koululaiset jatkoivat matkaansa kouluun toisella linja-autolla.

Poliisi tutkii onnettomuutta.