Köyliönjärvellä sinilevää edelleen runsaasti

Sinilevien määrä on kääntynyt Lounais-Suomessa laskuun kuluvalla viikolla.

Edelleen runsaaasti sinilevää löytyi kuitenkin Köyliönjärven Yttilän Otassa.

Satakunnassa myös Siikaisten Valkjärven Isoselän havaintopaikalla vähän.

Merialueilla levää havaittiin tällä viikolla vain kahdella vakioseurannan havaintopaikalla: Merimaskun Kirkonsalmessa ja Kaarinan Hovirinnan uimarannalla havaittiin vähäisiä määriä levää.

Varsinais-Suomen Ely-keskukseen ei ole tullut tällä viikolla vakioseurannan ulkopuolisia levähavaintoja.
Valtakunnallinen leväseuranta jatkuu syyskuun loppuun.