Kristiina Salonen haluaa jatkaa eduskunnassa

Raumalainen kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) lähtee ehdolle myös vuoden 2015 eduskuntavaaleihin. Ensimmäisen kauden kansanedustaja valittiin eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa.
Tuolloin Salonen sai Satakunnasta toiseksi suurimman äänisaaliin, 7124 ääntä.
Salonen vakuuttaa, että intoa ja motivaatiota riittää.
- Olen pystynyt jättämään oman kädenjälkeni muutamiin isoihin asioihin ja moniin pienempiin lakimuutoksiin. Se motivoi minua tekemään töitä ajamieni asioiden puolesta myös jatkossa.
Salosen asetti ehdokkaakseen Rauman Työväenyhdistys tämän viikon maanantaina. Virallisesti Satakunnan sosialidemokraatit vahvistavat ehdokaslistansa syksyllä.