Kuinka minusta tuli hevosenomistaja

Hetken Huuma eli Humu on rauhallinen ruuna, joka kuitenkin tarvitsee päättäväisen ratsastajan, Jani Pakkanen tietää. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Raumalainen Jani Pakkanen vuokrasi 11-vuotiaan suomenhevosruuna Hetken Huuman, jolla kävi ratsastamassa pari kertaa viikossa. Äkkiä alkuvuonna kävi niin, että hevonen tuli myyntiin.

Jos hyvä ystävä ei olisi lupautunut auttamaan ja neuvomaan, aloittelevaksi hevosmieheksi itsensä nimeävä Pakkanen ei olisi Humua ostanut. Asiaa piti silti harkita pitkään, lähinnä motivaation, taitojen ja ajan kannalta.

Tallin yhteydessä on ratsastuskenttä ja rauhallisia sorateitä sekä metsää. Laidunmahdollisuuksia on varsinkin kesää ajatellen runsaasti.

Pakkanen on kiinnostunut mahdollisimman vähillä varusteilla ratsastamisesta sekä opettelee edelleen ystävänsä avustuksella myös hevosten ryhmäkäyttäytymistä, jotta löytää ja osaa ottaa paikkansa johtajana.

- Humu voi olla minulla vielä 20 vuotta, joten ostopäätöstä ei voinut tehdä kevyesti.

Nyt on meneillään eläinten viikko, jonka pääosassa on tällä kertaa hevonen.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.