Kuinkas sitten kävikään?

Sattuma on ihmisen keksintö. Se helpottaa, kun tilanteet eivät mene kuin Strömsössä. Jos sattuma-sanan kohdalla painettaisiin ”delete”, mikään ei tosiolevaisessa muuttuisi.

Olemme aina löytäneet syitä selittää sattuma pois. Aikaisemmin sattumaa selitettiin yliluonnollisella, mikä hassua kyllä teki siitä luonnollisempaa.

Todennäköisyyden murtava sattuma nähtiin merkkinä jostakin. Kohtalon ohjaamaa, hyvää tai huonoa onnea, korkeampien voimien ja jumalten kädessä, tähtiin kirjoitettu. Tieteellinen maailmankuva on poistanut tämän selityksen.
Systeemiteoriassa elämän tapahtumat jaetaan sattumaan, varmuuteen ja valintoihin.

Länsimainen kulttuuri, ja erityisesti pohjoismainen luterilaisuus, noukkii näistä kolmesta varmuuden ja valinnan, koska ne mahdollistavat hallinnan. Haluamme suunnitella ja kontrolloida kaikkea etukäteen. Vaikka hoemme, että mikään ei ole niin varmaa kuin muutos, suunnittelemme elämäämme kuin mikään ei olisi muuttumassa.

Kun takerrumme hallintaan, suljemme silmämme osasta todellisuutta.
Kun emme tiedä hetkeä, jolloin elämämme yksilönä tai lajina päättyy, miten kuvittelemme tietävämme pienempiä arkemme sattumuksia.
Meidän pitäisi olla ällikällä lyötyjä, kun asiat menevät juuri niin kuin olemme suunnitelleet. Se on todellinen sattuma.

Kontrollin ajatus johtaa helposti siihen, että jokainen tapahtuva paha asia maailmassa nähdään jonkun vikana.
Joissakin kulttuureissa kuolema on vanhuuteen menehtymistä lukuun ottamatta aina vihollisten aiheuttama. Haluamme maailman olevan oikeudenmukainen. Jos koemme tappion, se on vääryys, joka täytyy olla jonkun aiheuttama. Se on saatava hyvitettyä.

Läheinen kuolee, lääkärien vika. Tulee ero, mahdoton puoliso. Lapsi ei pärjää koulussa, surkeat opettajat. Oma talous tiukilla, maahanmuuttajat vievät kaiken. Tuntuu hyvältä löytää syyllinen. Pääsemme avuttomuudesta takaisin kontrolliin. Syyllisen kaivaminen kärsimään tekee meistä pelintekijöitä, hallitsijoita, narsistisia vaatimusten esittäjiä.

Samasta syystä mielellään uskomme, että heikommassa asemassa olevat ovat laiskuuttaan tai lahjattomuuttaan ansainneet kohtalonsa. Jos uskoisimme sen olevan sattumankauppaa, maailma ei näyttäytyisi enää reilulta paikalta, mitä se ei tässä suhteessa olekaan.

Vaikka kadehdimme ja kritisoimme taloudellisesti rikkaita, myös ajattelemme, että rikkaudet ovat heidän ansiotaan, eikä sattumalla ole mitään tekemistä asian kanssa. Tästä rikkaat eivät ole eri mieltä.

Miten elää hyvää elämää, jos maailma ei ole suunniteltavissa ja järjestyksessä tavalla, johon voimme oman polkumme piirtää?
Aseta tavoite missä haluat olla 5 vuoden kuluttua, tee suunnitelma sen saavuttamiseksi ja paiski töitä tavoitteen eteen.
Tämä menestysresepti on laajalti jaettu. On hyvä olla fokusoitunut, on hyvä olla päättäväinen. Mutta on myös hyvä olla avoin sattumille ja elämän oikuille.

On hyvä kyetä vaihtamaan suunnitelmia, kun asiat eivät etene ajatellun mukaisesti. On hyvä tiedostaa miten suunnitelmat voivat rajoittaa merkityksellisen elämän polun löytymistä.

Jos et ole 5 vuoden kuluttua siellä minne suunnittelit pääseväsi, se ei ole epäonnistuminen.

Epäonnistuminen on se, että päädyit toisaalle ja koet sen epäonnistumisena. Suunnitelmat tarvitaan, jotta niitä voi muuttaa. Sellaisenaan toteutuneita suunnitelmia löytää vain elämänkerroista ja historiankirjoista, ja ne perustuvat jälkiviisaudelle. Sattumaa näistä opuksista löytää harvoin.

Kovaa työtä ei aina palkita, paha ei aina saa palkkaansa, eikä hyvä myöskään, eikä onni aina suosi rohkeaa.

Kuinka siis käy sattumalle? Sille käy hyvin, mutta kuinka ihminen jaksaa kantaa varmuuden ja hallinnan taakkaa oikullisessa maailmassa?

Mitä jos uskaltaisimme katsoa sattumaa silmiin. Silloin ymmärrämme, miksi sattuma suosii valmistautunutta mieltä.
Sattumalle kannattaa olla avoin, antaa sille mahdollisuus. Sattuman kauppa voi pitää kiinnostavia tarjouksia hyllyillään.
Ehkä elämä voi tuntua myös vähän vähemmän stressaavalta ja vaativalta, kun kaikki ei ole omissa käsissä.
Muumien Tuutikki näyttää mallia: ”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se rauhoittaa minua.”