Kuivalahden kesäteatteriin erilainen kesänäytelmä

Ensi kesän näytelmä Kuivalahden kesäteatterissa ei naurata yleisöä kuoliaaksi. Tiedossa on erilainen, perinteisestä kesäteatteri-genrestä poikkeava näytelmä, joka ohjaaja Matti Mäntylän mukaan sisältää paljon valoisaa uskonnollisuutta.

Paimentytön sunnuntai -työnimellä kulkeva näytelmä on yksi vuonna 2010 Kuivalahden kesäteatterin 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetyssä näytelmäkirjoituskilpailussa palkituista. Sen on kirjoittanut loimaalainen Sirkka Lukka.

Juhannuksen jälkeen perjantaina 28. kesäkuuta ensi-iltaan tuleva näytelmä kertoo kahden vahvan naisen tarinan. Keskiössä on Eurajoella ja sen lähiseudulla 1770-luvun lopulla vaikuttanut saarnaaja Anna Rogel sekä paimentyttö Irja Theodorintytär. Se on liikuttava kerronta uskosta, rukoilevaisuudesta ja elämän tehtävästä.

Merikarvialta kotoisin olevan Anna Rogelin saarnatilaisuudet olivat ennenkuulumattomia 1770-luvulla, jolloin tuomiokapituli ei katsonut ilman papistoa tapahtuvia uskonnollisia kokoontumisia hyvällä silmällä. 

- Näytelmä puhuttelee ihmistä syvällisyydellään ja erilaisuudellaan. Toivon, että sen sanomasta välittyy itsensä uhraaminen lähimmäisen puolesta. Minun mielestäni tämä on raikas näytelmä, joka osoittaa myös sen, että uskonto voi olla iloinen asia, Matti Mäntylä toteaa.

Näytelmässä Irja-paimentyttöä näyttelee Elina Heikkilä ja Anna Rogeria Heta Halonen. Kaikkiaan näytelmässä on 13 roolia.

Lue näytelmästä lisää torstain Länsi-Suomesta.

Paimentytön sunnuntai

Kuivalahden kesäteatterilla 28.6.-14.7.2013

www.kuivalahti.com