Kuka päästi rohmutokon luontoon? Haitallisen vieraslajin levittäminen rikkoo lakia

Varsinaissuomalaisesta lammesta tehtiin lajin ensimmäinen Suomen-havainto. Rohmutokko löytyi kansalaishavainnon perusteella, ja silmät kannattaa pitää auki jatkossakin.

| Päivitetty

Rohmutokko muistuttaa ensinäkemältä kiiskeä tai pientä kuhaa, ja kyseessä onkin niiden tavoin ahvenkala. Rohmutokon parittomissa evissä on raidoitusta ja silmien kohdalla on tummat juovat. Kala voi kasvaa noin 25-senttiseksi.

Suomessa on tehty ensimmäinen havainto haitallisiin vieraslajeihin kuuluvasta rohmutokosta (Perccottus glenii). Kala löytyi loppukesällä varsinaissuomalaisesta lammesta, kertovat Varsinais-Suomen ely-keskus ja Luke.

Turun Sanomien mukaan löytöpaikka on Turun pohjoisosissa Paattisilla.

– Kartoitamme parhaillaan, millaisia jatkotoimia rohmutokkoesiintymän löytyminen aiheuttaa, kertoo elyn kalastusbiologi Juhani Salmi tiedotteessa.

Aikuisten tokkojen lisäksi lammesta löytyi lajin poikasia. Ympäristöviranomaisen mukaan rohmutokko on päästetty luontoon tahallaan.

Uhkaa erityisesti sammakkoeläimiä

Vieraslaji ei ole vaaraksi ihmiselle, mutta on merkittävä uhka alkuperäislajistolle.

Rohmutokko on vahva kilpailija, sillä se sietää muun muassa vähähappisia, hyvin reheviä ja muutenkin vaikeita elinolosuhteita. Lisäksi laji on tehokas lisääntyjä ja saalistaja, joka voi vaikuttaa muun muassa sammakkoeläimien kantoihin.

Laji onkin säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:ssa. Rohmutokon maahantuonti, hallussapito ja päästäminen luontoon on sekä vieraslajilain että rikoslain vastaista.

Vieraslajihavainnoista kannattaa ilmoittaa

Kaakkois-Aasiasta kotoisin oleva rohmutokko on levinnyt Euroopassa voimakkaasti sen jälkeen, kun lajia levitettiin Venäjällä ja Euroopan itäosissa.

– Ensimmäinen rohmutokkohavainto Suomesta tehtiin kansalaishavaintona. Kansalaishavainnoilla on tärkeä rooli vieraslajien torjunnassa, painottaa Luken erikoistutkija Sanna Kuningas.

Silmät kannattaakin pitää auki niin rohmutokon kuin muidenkin haitallisten vieraslajien varalta koko maassa. Havaintoja voi ilmoittaa osoitteessa vieraslajit.fi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut