Kukkaloistoa rakennusalan messuilla lokakuussa

Rakenna–Sisusta–Asu -messuja vietetään Raumalla Äijänsuon talviharjoitteluhallissa lokakuun alussa.
Neljättä kertaa järjestettävillä messuilla nähdään tänä vuonna myös kukkia ja alan ammattilaisia, kun messujen yhteydessä järjestetään kaksipäiväiset kukkasidonnan Suomen mestaruuskilpailut.

Suomen Messupromoottorit Oy:n toimitusjohtaja Reijo Alakoski uskoo tapahtumanteossa uuden ideointiin. Kukkasidonnan SM-kilpailut tuovat messuviikonloppuun kaivatun piristysruiskeen.

Suomen kukkakauppiasliiton puheenjohtaja Minna Penttala kertoo, että Rauma valikoitui kilpailupaikkakunnaksi esimerkiksi keskeisen sijaintinsa ansiosta.

– Kukkasidonta on yleisöystävällinen laji. Messukävijät pääsevät näkemään, että kukkasidonta voi olla paljon muutakin kuin se perinteinen ruusukimppu.

Vuoden 2014 Rakenna–Sisusta–Asu -messut keräsivät viikonlopun aikana noin 8 000 kiinnostunutta talviharjoitteluhalliin.
Tänä vuonna tavoitteena on rikkoa 10 000 kävijän rajapyykki.

Uudistustöihin on otettu avuksi myös alan rautainen ammattilainen, kun Rauman messuilla vuosina 2012 ja 2013 mukana ollut Laura Ruohola otti ensimmäistä kertaa tehtäväkseen messujen sisällön tuottamisen.