Kukkia äidille – mutta mistä?

Huomenna sunnuntaina lukemattomat suomalaislapset kokoontuvat taas isineen keittiöihin puuhaamaan nukkuvaa teeskentelevälle äidille kakkukahvit. Sänkyyn kannettavalle tarjottimelle kuuluu ehdottomasti paitsi höyryävä kahvimuki ja pala mehevää täytekakkua, myös kimppu valkovuokkoja.

Sen sijaan sinivuokkoja ei yleensä ole kimppuun lisätty, sillä kasvin on ajateltu olevan rauhoitettu. Sinivuokko kuitenkin poistettiin rauhoitettujen kasvien listalta vuonna 2005. Jo pitkään tätä ennen villejä sinivuokkoja sai kerätä omaksi ilokseen vaikkapa maljakkoon, sillä ainoastaan niiden poimiminen kaupallisiin tarkoituksiin oli kiellettyä.

– Rajoitukset olivat perua niiltä ajoilta, jolloin vuokkoja poimittiin paljon myyntiin, Rauman seudun luonnonystävät ry:n Ilona Hankonen kertoo.

Lue lisää lauantain Länsi-Suomesta