Kuljettajan terveyspulmat osallisina yli puoleen kuolonkolareista

Kuvituskuva: Esa Urhonen

Kuljettajan terveysongelmat ovat vaikuttaneet yli puoleen kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista Suomessa viime vuosina. Asia käy ilmi Onnettomuustietoinstituutin (OTI) tekemästä ajoterveysraportista vuosilta 2014–2018.

Tyypillisimpiä ajoterveysriskejä ovat sairauskohtaukset, päihteet sekä mielenterveydelliset ongelmat.

– Yleinen käsitys on, että terveysongelmista johtuvien liikenneonnettomuuksien ehkäiseminen on lähes mahdotonta, koska sairauskohtaukset iskevät äkillisesti. Onnettomuustutkinnassa on kuitenkin selvinnyt, että myös äkillisissä, sairauskohtauksen aiheuttamissa onnettomuuksissa kuljettajien sairaus on yleensä ollut tiedossa ja hoidettavana jo pitkään, sanoo Liikennevakuutuskeskuksen teknologiapäällikkö Tapio Koisaari OTI:n tiedotteessa.

Moottoriajoneuvo-onnettomuudessa menehtyneiksi katsotaan henkilöt, jotka ovat olleet turmaan joutuessaan sisällä moottoriajoneuvossa.